Lemmikki on monelle tärkeä seuralainen – "On edes joku, jolle voi höpöttää"

Lemmikki pitää huolen siitä, että ihminen ei koe itseään yksinäiseksi. Lapsista voi olla mukava tulla kotiin, jos vastassa on vaikka häntäänsä heiluttava koira. Vanhukset taas voivat tuntea itsensä tarpeelliseksi, jos heillä on lemmikki hoidettavanaan.

terveys
Valkoinen jyrsijä kurkistaa lasikaapista.
Hanne Kinnunen / Yle

Lemmikki tuo paljon iloa elämään, oli lemmikin omistaja sitten iso tai pieni, sanoo Kainuun Eläinsuojeluyhdistys ry:n varapuheenjohtaja ja eläinsuojeluneuvoja Stella Korhonen.

Korhonen korostaa, ettei lemmikkiä kuitenkaan voi hankkia vain lapselle, vaan vastuu siitä on koko perheellä.

– Lapsi on 9–10 vuoden ikäisenä valmis ottamaan jonkin verran vastuuta lemmikistä, mutta vanhempien on huolehdittava siitä, että eläin tulee hoidettua. Lapsi on kuitenkin lapsi. Hänelle voi tulla jotain mukavampaa tekemistä juuri silloin, kun pitäisi siivota vaikka gerbiilin terraario, ruokkia eläin ja vaihtaa vesi.

– Vanhempien kannattaa ainakin päivittäin kysyä, oletko hoitanut eläimet. Lapsella se saattaa unohtua. Terraario- ja häkkieläimet eivät osaa ilmaista itseään tai hätäänsä kuten kissat tai koirat, Korhonen jatkaa.

"Koiran kanssa tulee lenkkeiltyä paljon ulkona"

Vaikka lemmikki ei korvaa ihmistä, voi se pitää esimerkiksi koululaiselle seuraa, Korhonen sanoo. Koulupäivän päätyttyä kotona on aina joku odottamassa, jos vanhemmat ovat vielä töissä.

– Onhan se mukavampi tulla kotiin, jos vaikka koira on heti ovella iloisesti ottamassa vastaan. Lapsillakin on paljon yksinäisyyttä, jos ei ole kaveria. Silloin on hyvinkin paikallaan, että on lemmikki. On edes joku, jolle voi höpöttää, jota saa helliä ja hoitaa.

Tyttö kävelyttää koiraa.
Myös lapset voivat olla yksinäisiä. Silloin lemmikistä voi olla apua ja seuraa.Sanna Kähkönen / Yle

Lemmikki voi pitää yhtä lailla seuraa myös aikuiselle, Korhonen muistuttaa. Hän kertoo tuttavastaan, joka hankki koiran eläkkeelle jäätyään.

– Hän sanoi, että huulet kuivuvat yhteen, kun ei ole ketään kenelle voisi jutella. Nyt hän on ollut tyytyväinen, ja omien sanojensa mukaan höpöttää päivät koiralle, Korhonen naurahtaa ja jatkaa, että koirasta on ollut tuttavalle myös muuta hyötyä.

Vaikka eläin ei varsinaisesti vastaa jutteluihin, niin vuorovaikutus on kiistaton.

Stella Korhonen

– Koiran kanssa tulee lenkkeiltyä paljon ulkona. Hän on pystynyt jättämään tupakoinnin pois, sillä aina kun on tupakkaa tehnyt mieli, hän on lähtenyt koiran kanssa reippailemaan.

Lemmikkien hyötyä on myös tutkittu. Kainuun Eläinsuojeluyhdistys ry:n varapuheenjohtaja Stella Korhonen kertoo, että tutkimusten mukaan esimerkiksi vanhusten terveydentila on kohentunut, kun heillä on ollut lemmikki hellittävänään.

– On tutkittu esimerkiksi sitä, että jos vaikka kissaa silittelee, niin verenpaine laskee. Vanhus ei tunne välttämättä itseään niin tarpeettomaksi, jos hänellä on lemmikki, jonka hyvinvoinnista vanhus huolehtii. Eläin voi lievittää yksinäisyyttä. Vaikka eläin ei varsinaisesti vastaa jutteluihin, niin vuorovaikutus on kiistaton.

Kissa.
Vanhukset voivat kokea itsensä tarpeelliseksi, jos heillä on lemmikki, josta huolehtia.Jussi Mankkinen / Yle

Joskus tulee myös se päivä vastaan, jolloin vanhus ei kykene enää huolehtimaan lemmikistään. Ne ovat raskaita hetkiä, Stella Korhonen sanoo.

– Jos esimerkiksi koiran kanssa ei enää pysty liikkumaan ulkona. Tai tulee muistisairaus, jolloin ei voi enää taata, että muistaa ruokkia lemmikin. Silloin on aika luopua.

– Olen kuitenkin huomannut, että vanhat ja raihnaisetkin koiran omistajat ovat hyvin sisukkaita, he käyvät vaikka hammasta purren lenkkinsä kävelemässä. Se tekee hyvää vanhuksellekin, liikehän on lääke moneen asiaan, Korhonen lisää.