Uusi Päivä elää faneilleen myös verkossa – erityisesti dramaattiset juonenkäänteet tuovat kysymysvyöryn

Uusi Päivä -draamakomedian kevätkausi käynnistyi tällä viikolla. Television ohella sarja elää myös verkossa. Sen tekijöiden on pysyttävä samaan aikaan kärryillä käsikirjoittajien ideoista, valmiista käsikirjoituksesta, studiolla tapahtuvista kuvauksista sekä televisiosta ulostulevista jaksoista.

Kotimaa
Kuvassa Anu Köyhäjoki-Järvinen UPplussan kuvauksissa.
Anu Köyhäjoki-Järvinen UPplussan kuvauksissa. Tuolloin yllätysjuontajana oli Ville Haapasalo.

Yle TV2:ssa pyörivän Uuden Päivän verkkosisällöistä vastaa kolmen hengen tiimi. Työpäivät kuluvat muun muassa kuvien ja verkkovideoiden sekä UPplus-nettisarjan parissa. Tärkeää on olla myös läsnä verkossa sarjan faneille. Jälkimmäiseen on tarvetta erityisesti silloin, kun sarjassa tapahtuu jotakin merkittävää.

Esimerkiksi viime syksyn päätösjaksossa koettiin dramaattinen käänne, kun yksi roolihahmoista kuoli voimalan räjähdyksessä. Tämä herätti faneissa paljon kysymyksiä muun muassa näyttelijän kohtalosta.

Välillä se on aikamoista taiteilua. Kyllä sen on vähitellen oppinut, miten pää käännetään tietylle aikavyöhykkeelle.

Anu Köyhäjoki-Järvinen

– Vastasimme kysyjille, että hahmo kuoli mutta näyttelijä voi hyvin. Näyttelijä kuvasi myös oman videotervehdyksen faneille, kertoo verkkotiimissä vuodesta 2011 saakka työskennellyt Anu Köyhäjoki-Järvinen.

Neljällä "aikavyöhykeellä" seilaamista

Köyhäjoki-Järvinen kertoo työn tv-ohjelman verkkotiimissä vaativan neljällä "aikavyöhykkeellä" liikkumista. On seurattava käsikirjoittajien työtä, luettava valmiita käsikirjoituksia, seurattava studion tapahtumia sekä pysyttävä kärryillä, mitä tulee kulloinkin televisiosta.

– Esimerkiksi käsikirjoitusta täytyy lukea koko ajan muun työn ohessa, jotta pysytään kartalla ja pystytään reagoimaan esimerkiksi suuriin juonenkäänteisiin nopeasti myös verkossa.

– Välillä se on aikamoista taiteilua, mutta kyllä sen on vähitellen oppinut, miten pää käännetään tietylle aikavyöhykkeelle, Köyhäjoki-Järvinen nauraa.

Idea Ainon kahvilasta syntyi lennosta

Köyhäjoki-Järvinen on ollut ideoimassa myös käsikirjoituksia.

– Osittain työni on sitä, että olen mukana story-tiimin mukana juonimassa kuvioita – varsinkin verkko näkökulmalla.

Hän on päässyt myös vaikuttamaan sarjan tarinaan tilanteessa, jossa roolihahmo Aino peri lääkäri Paltamolta rahaa.

– Kokouksessa mietittiin, mihin rahat käytettäisiin. Heitin hatusta ilmaan, että hänhän voisi ostaa kahvilan. Saattoi joku muukin keksiä sen samaan aikaan, mutta joka tapauksessa oli aika villi tunne lukea se lopulta käsikirjoituksesta.