"Tavallinen suomalainen ei tunne islamia" – ihmisoikeusjärjestön Candelin haluaisi seurakunnat jakamaan tietoa

Suomalaiset tietävät islamista liian vähän, sanoo kansainvälisen ihmisoikeusjärjestön toiminnanjohtaja Johan Candelin. Hän haluaisi tiedon poistavan ennakkoluuloja ja toivoo seurakuntien ryhtyvän jakamaan tietoa islamista, joka on paljon monisäikeisempi kuin vaikkapa kristinusko. Maahanmuuttajille hän toivoo silti tehtävän selväksi, että Suomessa pelataan suomalaisilla säännöillä.

Kotimaa
YLE / Kia-Frega Prepula

Kokkolalainen rovasti Johan Candelin on kansainvälisen First Step Forumin toiminnanjohtaja. First Step Forum on muun muassa diplomaattien ja poliitikkojen yhteistyöverkosto, joka pyrkii puuttumaan uskonnollisista jännitteistä syntyviin ongelmiin jo niiden varhaisvaiheessa.

Candelinin mukaan maahanmuuton vastustus on Suomessa kulminoitunut pitkälle islamiin. Syynä on tiedon puute, uskoo Candelin. Keskimääräinen suomalainen mielipide islamista on hänen mukaansa hyvin negatiivinen.

– Se johtuu siitä, että tavallinen suomalainen ei tunne islamia, ei tiedä mitä se on. Hän on saanut siitä ehkä hyvin vääristyneen kuvan. Hän ei myöskään ole ollut kosketuksissa muslimien kanssa eikä tunne yhtään muslimia.

Candelinin mukaan islam on monisäikeinen uskonto, moninaisempi kuin esimerkiksi kristinusko, joka voidaan jakaa periaatteessa katoliseen, protestanttiseen, ortodoksiseen ja vapaakirkkoihin.

– Muslimi kuuluu johonkin moskeijaan ja seuraa tiettyä imaamia. Jossain on imaami, jolla on 5000 seuraajaa ja hänellä on tietty sanoma. Viiden kilometrin päässä on toinen, jolla on 3000 seuraajaa ja ihan toinen sanoma, konkretisoi Candelin.

Lisäksi kansallinen kulttuuri vaikuttaa: esimerkiksi Afganistanista, Jemenistä tai Marokosta tulevien käsitykset ovat aika lailla erilaisia.

– Tämä on ongelma, kun ollaan tekemisissä islamin kanssa. Kukaan ei puhu islamin puolesta. Heillä ei ole paavia, vaan 10 000 pientä paavia, sanoo Candelin.

Tietoa muslimeilta itseltään ja myös seurakuntien kautta

Suomessa pitäisi Candelinin mukaan jakaa nykyistä enemmän tietoa islamista. Tietoa voisivat mediassa tuoda esiin muslimit itse kertomalla elämästään ja taustastaan. Myös seurakunnilla olisi hänen mukaansa hyvä tilaisuus levittää tietoa, sillä seurakunnilla on laajat verkostot.

– Kirkko hengellisenä yhteisönä voisi aivan hyvin opettaa seurakuntalaisille, mitä islam on.

Omia perinteitä tai arvoja ei silti pidä piilottaa, korostaa Candelin. Niille maahanmuuttajille, jotka jäävät Suomeen, pitää tehdä selväksi, että täällä pelataan suomalaisen kulttuurin säännöillä.

On aivan turha itkeä sitä, että Suomi ei ole enää sitä, mitä se on ollut.  Ei ole eikä tule koskaan olemaan.

First Step Forumin toiminnanjohtaja Johan Candelin

– Me annamme turvan, yritämme auttaa ja antaa työtä, mutta Suomessa pelataan suomalaisilla ehdoilla, muistuttaa Candelin.

Omia arvoja ei myöskään saa piilottaa siinä pelossa, että toiset voivat loukkaantua.

– Se on oman kulttuurin dekadenssi, sanoo Candelin ja nostaa esimerkiksi Suvivirren. – Tälle linjalle ei saisi mennä.

"Vanha Suomi ei enää palaa"

Tärkeää olisi saada tulijat mukaan suomalaiseen yhteiskuntaan: politiikkaan, kulttuuriin ja urheiluun. Pahin viisio on Candelinin mielestä se, että maahanmuuttajat eristäytyvät omiin ryhmiin ja vastustajat omiinsa.

– Kannattaa tutustua, pyytää kahville, jutella. Siinä oppii paljon uutta.

Suomelle maahanmuuton lisääntyminen on hänen näkemyksensä mukaan uuden mahdollisuuden paikka. Vanha Suomi ei enää palaa.

– On aivan turha itkeä sitä, että Suomi ei ole enää sitä, mitä se on ollut. Ei ole eikä tule koskaan olemaan. Nyt on kysymys siitä, millainen on tulevaisuuden Suomi, sanoo Johan Candelin.