Eläkeläisnainen: "Ideat kypsyvät päässä niin, ettei oikein perässä tahdo pysyä"

Palstaviljely Ensilässä lähti ajatuksesta, mutta jalostui nopeasti todellisuudeksi. Tulevaisuudessa Ensilän palstaviljelyn äiti kaavailee viljelymahdollisuuksia maahanmuuttajaperheille.

Puutarhapalsta
Kainuun 50 aktiivisinta: haastattelussa Leena Valtanen
Kainuun 50 aktiivisinta: haastattelussa Leena Valtanen

Supernaiseksi yleisöäänestyksessä kuvailtu Leena Valtanen on entinen yrittäjä, Kajaanin Ensilän palstaviljelyn alulle laittaja, käsitöiden ystävä, lähiruoan sanansaattaja ja paljon muuta. Ensilän palstaviljelmää Valtanen pitää hienona saavutuksena. Kuusi vuotta sitten hän kävi nykyisen palstaviljelmän paikalla.

– Muistan, kuinka täällä oli ihan ehyt hanki. Sitten soitin UPM:lle ja sain alueen vuokrattua. Saman tien perustettiin Palstaviljelijät ry, Valtanen kertoo.

Palstaviljely alkoi, ja Valtanen suunnitteli tulevaisuutta.

– Ajattelin, että 10 vuoden päästä täällä on sata viljelijää, leikatut nurmikentät, hoidettu ympäristö ja työkaluvarasto. Sitten se toteutuikin viidessä vuodessa.

Aktiivinen palstaviljelijä kasvattaa herkkuja keväästä syksyyn.

– Käyn tietenkin myös kaupassa, pitäähän höystettä olla, mutta yksi osa ruoasta tulee täältä viljelmältä.

"Joka vuosi jotain uutta"

Miten eläkepäiviä viettävä Valtanen sitten pysyy niin aktiivisena?

– On merkillistä, että tätä asiaa kysytään minulta aina, että miten saan energiaa. Kyllä se tulee onnistumisesta ja yhteistyöstä, saan hyvää palautetta. Ideat kypsyvät päässä niin, ettei oikein perässä tahdo pysyä.

Joka vuosi jotain uutta. Se on Valtasen tavoite palstaviljelmän suhteen.

Käyn tietenkin myös kaupassa, pitäähän höystettä olla, mutta yksi osa ruoasta tulee täältä viljelmältä.

Leena Valtanen

– Lastenpuutarha, viljelylaatikot ovat jo, mutta ensi kesänä olisi tarkoitus saada 30 maahanmuuttajaperhettä viljelemään tänne.

Onko pian vuorossa lampaat, joista saadaan villaa sukkalankoihin, joita Valtanen on tehnyt satoja.

– Se on joka vuosi mielessä, mutta vähän pelkään sitä valvontaa. Entäs jos ne karkaavat ja syövät ihmisten kaalit? Mehiläisiä yritän saada ensi kesäksi.

Valtanen on yksi niistä viidestäkymmenestä kainuulaisesta, jotka valittiin Kajaanin Nuorkauppakamarin yleisöäänestyksessä kaikkien aikojen aktiivisimmiksi kainuulaisiksi. Yle Kajaani esittelee yhden valitun kerran viikossa vuonna 2016.