Parittajanaisen vankeustuomio säilyi hovioikeudessa

Nainen oli vuokrannut kahta asuntoa Kouvolassa ja Tampereella prostituution harjoittamista varten. Myös itse prostituoituna toiminut nainen sai rikoshyötynä kymmeniä tuhansia euroja.

prostituutio

Törkeään paritukseen syyllistyneen naisen ehdollinen vankeustuomio säilyi Itä-Suomen hovioikeudessa. Kymenlaakson käräjäoikeus oli tuominnut naisen vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Rikoshyötynä saadut yli 73 000 euroa määrättiin menetetyksi valtiolle.

Nainen oli vuodesta 2010 alkaen vuokrannut kahta asuntoa Kouvolassa ja Tampereella prostituution harjoittamista varten ja sai siitä huomattavaa taloudellista hyötyä. Hän toimi myös itse prostituoituna. Syytetty oli vaatinut syytteen hylkäämistä. Hänen mukaansa asunnot oli hankittu hänen omaan käyttöönsä, eikä paritustoimintaa varten. Naisen mukaan kyse on ollut siitä, että itsenäisesti toimineet seksipalveluja myyvät naiset ovat vaihtaneet hallinnassaan olleita asuntoja samaa rahamäärää vastaan.

Syyttäjä oli puolestaan vaatinut tuomion koventamista. Syyttäjän mielestä toiminta oli suunnitelmallista, tavoiteltu taloudellinen hyöty oli huomattava ja toiminnan tarkoitusta on pyritty peittelemään.