Apulannan "Armo" vääntyy a cappellaksi

Kouvolalainen Vitriini-yhtye hämmästyi keskiviikkoiltana, kun se kuuli pääsevänsä mukaan Apulanta-yhtyeestä kertovaan elokuvaan. Yhtye tekee a cappella -version kappaleesta "Armo". Kappale kuullaan elokuvassa kohdassa, jossa kioski on tulessa.

viihde
vitriini-yhtye
Kouvolalainen a cappella -yhtye Vitriini pääsee mukaan Apulannasta kertovaan elokuvaan.Vitriini

Kouvolalainen a cappella -yhtye Vitriini osallistui kilpailuun, jossa haettiin uutta sovitusta Apulanta-yhtyeen kappaleesta "Teit meistä kauniin". Kisaan osallistui 112 yhtyettä tai artistia ja voittajan versio pääsee mukaan Apulannasta kertovaan elokuvaan.

Kilpailun voittaja julkistettiin keskiviikko-iltana ja voittajaksi selviytyi Peilisali. Voitto ei siis osunut Vitriinille. Sen sijaan suorassa YouTube-lähetyksessä elokuvan ohjaaja ja Apulannan entinen jäsen Tuukka Temonen ilmoitti, että he haluavat Vitriiniltä version "Armo"-kappaleesta.

Vitriinin jäsen Sami Viitalo myöntää, että tieto tuli täytenä yllätyksenä.

– Seurasin illalla YouTube-lähetystä ja yhtäkkiä siellä kerrottiin, että he haluavat Vitriini-yhtyeeltä elokuvaan oman version kappaleesta "Armo". Kieltämättä suu loksahti auki ja ihan pieni kyynelkin tuli silmäkulmaan.

Kappale tulee soimaan elokuvan kohtauksessa, jossa Apulannan jäsenet Tuukka Temonen ja Toni Wirtanen ovat torilla ja taustalla palaa kioski.

– Temonen oli aluksi miettinyt, että kappale sopisi kohtaukseen lapsikuoron esittämänä. Mutta kun he kuulivat meidän version "Teit meistä kauniin"-kappaleesta, he innostuivatkin meistä, kertoo Viitalo.

– Kun tällainen mahtava tarjous tulee eteen, niin huh huh!

Sami ja 19 naista

Vitriini on 20-henkinen a cappella-yhtye, joista 19 jäsentä on naisia ja yksi on mies eli Sami Viitalo. Yhtyeen ohjelmisto koostuu yleensä pop-musiikista, joka on uudelleensovitettu yhtyeelle.

– Meillä on ohjelmistossa musiikkia Jenni Vartiaisesta Chisuun ja Michael Jacksoniin. Ja nyt näköjään myös Apulantaa, naurahtaa Viitalo.

Vitriini alkaa työstää omaa versiota "Armo"-kappaleesta ja se on kuultavissa "Teit meistä kauniin" -elokuvassa, joka saa ensi-iltansa ensi syksynä.