Koe uusi yle.fi

Puolustusvaliokunnasta näpäytetään sotavoimien komentajaa – isot kertausharjoitukset vaativat poliittisen päätöksen

Puolustusvoimien mahdollisuus järjestää isoja reservin kertausharjoituksia itsenäisesti halutaan suitsia. Tuhansien sotilaiden harjoituksista pitäisi tehdä poliittinen päätös.

politiikka
Mika Kari
Pekka Ervastin pöydässä eduskunnassa haastattelussa puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari (sd.)

Puolustusvoimille harkitaan mahdollisuutta itsenäisesti kutsua koolle isot kertausharjoitukset.

– Suhtaudun tähän isolla kysymysmerkillä ja varauksella. Komentajan mahdollisuus kutsua iso joukko harjoituksiin on jatkumoa viime päivien keskustelulle sotaharjoituksista, puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari (sd.) huomauttaa.

Kansanedustaja Karin mukaan isot harjoitukset eivät kännisty hetkessä, joten niiden järjestämisestä on aikaa tehdä myös polittinen päätös. Yle Uutisten politiikan toimituksen avokonttorissa vieraillut Karin mielestä isoista harjoituksista syntyvää viestiä ei voi jättää vain komentajan päätettäväksi.

– En usko, että jos tämän tyyppiselle harjoitukselle tulee tarvetta, ettei se ehtisi myös presidentin linnan ja valtioneuvoston kautta.

Puolustusvoimien komentajan mahdollisuus itsenäisesti kutsua koolle enintään 25 000 reserviläistä on ollut lausuntokierroksella.

Valiokunta ei nukkunut, vaan kysyi muusta

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) on luullut puolustusvaliokunnan nukkuvan, kun heille kerrotaan sotaharjoituksista amerikkalaisten johtamien Nato-joukkojen kanssa.

Mika Karin mukaan heille ei kerrottu nyt kohua herättäneestä kevätkesän harjoituksesta.

– Kyllä meillä on eri näkemys mitä kyseisessä kuulemisessa kysyttiin. Kysyimme pääasiassa Rissalan lentosotaharjoituksesta, josta Yle uutisoi, Kari muistelee.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Kaamos

Kaamos otti taas Suomen synkkään syleilyyn – Näillä vinkeillä jaksat pirteänä läpi pitkän pimeän

Egypti

Egyptin media: Ainakin 235 kuollut hyökkäyksessä moskeijaan

Hiihto

Iivo Niskanen väittää pelin olevan jo pelattu - asiantuntija: "Kommentit eivät anna rehellistä kuvaa hänen tilanteestaan"

Puoli seitsemän

Martti Suosalo: Rautaa tankoon, tempausvalatreeni ja taas jaksaa esiintyä