UMK-finalisti Mikael Saari antaa hehkutuksen nousta hattuun vasta finaalin jälkeen

UMK-finalisti Mikael Saari hioo, varmistelee ja sitten hioo lisää. Kovalle jännittäjälle jokaisen pienen yksityiskohdan tiedostaminen on ainoa keino pitää hermot kurissa.

Mikael Saari
Mikael Saari
Mikael Saari otti itsestään selfien junassa matkalla Helsinkiin viisuviikonlopun viettoon.Mikael Saari

Viisufinaaliin on aikaa vuorokausi, mutta lahtelainen UMK-finalisti Mikael Saari vaikuttaa yllättävän rauhalliselta.

Kovana jännittäjänäkin tunnettu Saari pyrkii minimoimaan jännitystään harjoittelemalla ja toistamalla tulevan viisuillan kuvioita mahdollisimman paljon.

Tarkoituksella pidetään homma intiiminä. Siihen eivät sovi tuulikoneet ja tulisateet.

Mikael Saari

– Nyt tehdään sellaista kosmeettista varmistelua, jotta kenenkään ei tarvitse stressata. Se vaatii runsaasti toistoja, mutta samalla helpottaa minun oloani, Saari kertoo.

Jännitykselle ei Saaren mukaan jää onneksi kunnolla edes aikaa, koska viisuillan kuvioiden hiominen vie kaiken ajan.

– Tottakai jännittää, mutta vielä voi tuudittautua sellaiseen valheelliseen turvallisuudentunteeseen, että finaaliin olisi muka vielä pitkä aika, Saari naureskelee.

Toissavuonna Suomen UMK:n finaalissa toiseksi tullut Mikael Saari pyrkii Suomen viisuedustajaksi On it goes –kappaleella, joka on Saaren mukaan tehty puhtaasti musiikin ehdoilla.

– Tarkoituksella pidetään homma intiiminä. Mielestäni se sopii tuohon biisin. Siihen eivät sovi tuulikoneet ja tulisateet.

#mieskarkki

Mikael Saaren esitys on kerännyt runsaasti huomiota osakseen.

UMK:n semifinaalissa häneen liitettiin sosiaalisessa mediassa #mieskarkki –tunniste. Ulkonäön lisäksi myös hänen kilpailuesityksensä on saanut huomiota osakseen. Muun muassa Helsingin sanomat (siirryt toiseen palveluun) luonnehti lahtelaismiehen esitystä taideteokseksi.

Saarella on myös innokas ja äänekäs faniryhmä.

Artisti itse on otettu kaikesta häneen kohdistuneesta huomiosta.

– Nyt on niin kiire, että pääsen keräilemään vasta jälkikäteen, miten isoja asioita nämä huomionosoitukset ovat itselle olleet. Luulen, että pääsen ylpistymään vasta kilpailun jälkeen, Saari naureskelee.