1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. turvapaikanhakijat

Murmanskissa pidätettiin ihmissalakuljetusta järjestänyt rikollisryhmän jäsen

Venäläisten uutissivustojen mukaan pidätetyn epäillään organisoineen turvapaikanhakijoiden kuljetusta Lähi-idästä Norjaan ja Suomeen Murmanskin alueen kautta.

turvapaikanhakijat
Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Venäjällä Murmanskissa on pidätetty rikollisryhmän johtaja, jonka epäillään järjestäneen Suomeen ja Norjaan pyrkivien turvapaikanhakijoiden kuljetuksia Murmanskin alueen kautta.

Asiasta uutisoivat ainakin uutistoimisto Interfax (siirryt toiseen palveluun), venäläinen Flash Nord (siirryt toiseen palveluun) -uutissivusto ja rikosaiheisiin keskittyvä Prestupnaja Rossija (siirryt toiseen palveluun) (Rikollinen Venäjä) -sivusto.

– On pidätetty rikollisryhmän jäsen, joka on lähellä Stepa Murmanskilaisen nimellä tunnettua ammattirikollista. Pidätetty on osallinen Lähi-idän maista tulevien siirtolaisten kuljetuksiin Suomen ja Norjan alueelle, Murmanskin alueen rikostutkintajohtaja Maksim Smirnov kertoi perjantaina.

Smirnovin mukaan pidätetty on aiemmin saanut useita tuomioita, muun muassa sieppauksista ja kiristyksestä. Pidätetty johti myös ryhmää, joka hankki huijaamalla omistukseensa asuntoja Murmanskissa.

Smirnovin mainitsema Stepa Murmanskilainen eli Stepan Furman on Murmanskin alueella tunnettu rikollisjohtaja.

Eilen Venäjän media kertoi, että turvallisuuspalvelu FSB on pidättänyt Kantalahdessa 26 afgaanipakolaista, jotka pyrkivät turvapaikanhakijoiksi Suomeen.

Lue seuraavaksi