Hiljentyä voi keskellä kaupunkiakin – Lähde pyhiinvaellukselle kännykkä kädessä

Pyhiinvaellukselle lähdettäessä jätetään arki taakse ja yksinkertaistetaan elämää hetkeksi. Tämän vuoden aikana Tampereella voi vaeltaa kirkolta toiselle ja hiljentyä. Apuna on mobiilisovellus ohjeineen ja karttoineen.

Kotimaa
Kevät-suihkulähde Aleksanterin kirkon edessä kesäiltana
Anna Sirén / Yle

Pastori Jussi Holopainen seisoo Aleksanterin kirkon portailla. Pyhiinvaellus voisi lähteä näiltä portailta, tai kotiovelta. Kukin kulkisi sen omaan tahtiinsa, omiin ajatuksiinsa hautautuneena. Siihen suuntaan kuin hyvältä tuntuu.

Mobiilisovellus pitäisi huolen siitä, ettei nykyihminen eksy vaelluksellaan. Jokaisesta kohteesta löytyisi erikseen ohjeet siitä mitä siellä voi tehdä, suunnittelee idean isä pastori Jussi Holopainen. Reittejä on lukemattomia.

– Yksi polku voisi lähteä tästä Pyynikin rinteiden kautta Pispalan kirkon suuntaan.

Toinen polku Aleksanterin kirkolta voisi kulkea kosken rantaa pitkin Vanhalle kirkolle. Sille samalle, mistä aikoinaan haettiin suojaa kun tarve oli kova. Sieltä reitti kulkisi Tuomiokirkolle ja vaikka aina Teiskon kirkolle saakka, suunnittelee Holopainen.

Puun juurelta voi saada mittasuhteet oikeiksi

Jussi Holopaisen tavoitteena on tehdä polkuja, jotka yhdistäisivät Tampereen kirkot toisiinsa. Polkuja pitkin kävellessä voisi olla hiljaa, ja antaa hiljaisuuden tehdä työtään. Tampereesta olisi ainesta pyhiinvaelluskaupungiksi, jos vain tehtäisiin ensin suuret reitit valmiiksi.

– Kirkkojen ympärillä kulkisi toisia, vielä pienempiä reittejä, joiden varrella olisi yksityiskohtia, joissa matkaaja voisi pysähdellä.

Holopainen osoittaa kahta suurta kuusta, joiden alimmat oksat muodostavat suojaavan majan. Ne kutsuvat luokseen.

– Anna tälle puulle aikaasi viisi minuuttia, kehottaa Holopainen.

Puu on yli sata vuotta vanha. Se on nähnyt Aleksanterin puistossa kasvaessaan yhtä ja toista. Sen paksuja oksia katsellessa voisi rauhassa miettiä, missä kohtaa oma vaatimaton elämä onkaan menossa.

Liikenne seuraa kaupungissa kaikkialle, mutta hiljaisuus kaupunkiympäristössä on silti mahdollista, vakuuttaa Holopainen. Hiljaisia paikkoja voi löytää, kun niitä osaa etsiä.

– Pyhiinvaelluksella kuljetaan kohti jotakin pyhää, ja niin myös Tampereella. Täällä on kaikkialla läsnä historia ja nykyhetki.