Keski-Suomi -palkinnolla 19 tavoittelijaa – ehdolla tekoja, taiteilijoita ja seuroja

Palkinto myönnetään keskisuomalaiselle toimijalle maakunnan hyvinvoinnin, yhteishengen, identiteetin tai imagon edistämisestä. Tänä vuonna palkintoperusteena on keskisuomalaisen perinteen tallentaminen.

palkinnot
SUMIAISTEN KOULU ÄÄNEKOSKI KESKI-SUOMI -PALKINTO
Sumiaisten koulu palkittiin aktiivisena ja yhteisöllisenä liikuttajana.Yle / Riika Raitio

Kaikki Keski-Suomi -palkinnon voittajat on palkittu kuvanveistäjä Kirsi Tapperin puuveistoksilla ja finalistit taidegraafikko Jyrki Markkasen grafiikan vedoksilla. Palkinnot ovat tilausteoksia.

Kirsi Tapper: Hevosella vietiin ennen voita Pietariin, 2014.
Voittaja palkitaan Kirsi Tapperin teoksella: Hevosella vietiin ennen voita Pietariin.Pekka Rötkönen / Tähtikuva Oy

Tällä kertaa Keski-Suomi -palkinnon voittaja saa seinälleen Kirsi Tapperin teoksen Hevosella vietiin ennen voita Pietariin. Kolme muuta finalistia saavat kunniamaininnan sekä Markkasen grafiikan vedokset nimeltä Valo.

Voittaja julkistetaan huhtikuussa, ja voittajan valitsee kamarineuvos Erkki Fredrikson.

Palkintoa on myönnetty vuodesta 2012 alkaen. Ensimmäinen palkinto myönnettiin Keski-Suomen sairaanhoitopiirille työhyvinvoinnin edistämisestä teemalla "Työn iloa". Viime vuoden palkinnon voitti Sumiaisten koulu.

Keski-Suomi -palkinnon ehdokkaat löydät tästä linkistä (siirryt toiseen palveluun).