RAY kartoittaa sijaintipaikkaa peliklubilleen Kuopiossa – haussa ravintolatoiminnasta vastaava kumppani

Raha-automaattiyhdistys sai kasinohaun yhteydessä Kuopiosta kuusi ehdotusta Feel Vegas -klubin paikaksi. Uusia ehdotuksia otetaan yhä vastaan. Toiveissa on, että peliklubi voisi aloittaa kaupungissa vuonna 2017 tai 2018. Klubia havitellaan muun muassa Tahkolle.

Raha-automaattiyhdistys
Nainen pelaa rahapeliä.
Tommi Parkkinen / Yle

Raha-automaattiyhdistys käy kevään aikana neuvotteluja Kuopioon suunnitellun peliklubin sijaintipaikasta. RAY sai kasinohaun yhteydessä kaupungista kuusi ehdotusta Feel Vegas -klubin paikaksi ja uusia ehdotuksia otetaan vastaan edelleen.

Raha-automaattiyhdistys olisi tiloissa vuokralaisena ja tarvitsee toimintaan kumppaniksi ravintoloitsijan. Toiveissa on, että klubi voisi aloittaa Kuopiossa vuonna 2017 tai 2018.

Feel Vegas -peliklubeja on tällä hetkellä vain Espoossa ja Jyväskylässä. Johtaja Marko Hurme RAY:n palvelupeleistä kertoo, että yksi peliklubi työllistää 20–25 ihmistä ja luvussa ei vielä ole mukana kumppanina olevan ravintolan työntekijät.

Erilaisten raha-automaattien lisäksi konseptiin kuuluvat muun muassa pokeripöydät. Hurmeen mukaan RAY:n investointi yksittäiseen peliklubiin pyörii "sadoissa tuhansissa euroissa."

Klubia havitellaan ainakin Tahkolle, suunnitelmia myös muissa kaupungeissa

RAY ei paljasta tässä vaiheessa itse, mitkä tahot ovat peliklubia hakeneet. Omista kasinohaaveistaan on kertonut julkisuudessa TAHKOcom-yhtiön toimitusjohtaja Matti Kuosmanen. TAHKOcom haki kasinoa tai peliklubia yhteishakemuksella Tahko-Chaletina tunnetun PNT Active Oy:n kanssa. Kuosmanen sanoo, että he ovat kiinnostuneita myös peliklubin saamisesta Tahkolle.

Kuopiota ennen uusia klubeja aiotaan perustaa jo tänä vuonna pääkaupunkiseudulle, Lahteen ja Rovaniemelle. Kuopion kanssa seuraavassa aallosta tulevat Lappeenranta, Oulu, Seinäjoki ja Vaasa.

RAY kertoi helmikuussa, että Suomen toinen kasino perustetaan joko Tampereelle tai Turkuun. Vaihtoehdoista ilman kasinoa jäävä kaupunki voi niin ikään saada peliklubin.