Lapset hylkäävät lelut yhä nuorempina ja siirtyvät klikkailemaan digiajan laitteilla

Robotiikka näkyy lelumessuilla, mutta lelukaupassa luotetaan edelleen perinteiisiin kestäviin leikkikaluihin. Päiväkodeissa lelut ovat osa oppimista.

Kotimaa
Puinen leikkijuna.
Petri Aaltonen / Yle

Nuket ja niidet kodit, pikku kuormurit ja traktorit hiekkalaatikoissaan – ne kaikki joutuvat kilpailemaan yhä enemmän digimaailman houkutusten kanssa. Lasten maailmaa täyttävät visuaaliset kuvat, äänet ja ruuduntäyteiset tarinat.

– Leikkiin käytetty aika ja leikkimisikä lyhenee, arvioi Suomen Leluyhdistyksen puheenjohtaja Riia Sandström.

Lapset siirtyvät yhä nuorempina hipaisemaan tabletin ruutua. Leikin sijaan tulee uusi virtuaalitodellisuus.

– Vanhemmat eivät useinkaan huomaa, että lapsi on edelleen lapsi. Yhä pienemmille lapsille ostetaan yhä vaativampia leluja, sanoo Sandström.

Leluyhdistyksen puheenjohtaja painottaa, että leikki on lasten arkea – ei mitään työtä.

Lelumaailma seuraa aikaa

Perinteinen puulelu ja nuket, sekä puiset junaradat pitävät edelleen pintansa päiväkotien tilauslistalla. Tukkukauppiaan on kuitenkin seurattava aikaansa.

Jyri-Jukka Ääri.
Petri Aaltonen / Yle

Äskettäin lelumessuilta suuresta maailmasta Kiinasta ja Saksasta saapunut Jyri-Jukka Ääri näkee muutoksen. Ääri on toimitusjohtaja leluliike Tevellassa, jonka suurin asiakaskunta on päiväkodit. Oppiminen ja leikkiminen ovat toiminnan keskiössä.

– Robotiikan tulo näkyy selvästi. Meillä Suomessa myös uusi opetussuunnitelmakin panee lapset oppimaan ohjelmointia. Se vaikuttaa myös leluihin, huomauttaa Ääri.

Lelut jäävät, kun koulu alkaa

Päiväkotilapset saavat yhä leluikseen perinteisiä puisia ja muita pitkään kestäviä leluja. Mutta siirtyminen verkkomaailmaan tapahtuu entistä nuorempana.

– Arvioisin, että siirtyminen leluista uuden ajan laitteisiin tapahtuu pari vuotta aikaisemmin. Se tapahtuu jo ekaluokkalaisesta alkaen, sanoo tukkumyyntipäällikkö Kirsi Ketelimäki.

Kirsi Ketelimäki.
Petri Aaltonen / Yle

Päiväkotien leikkitavat ovat nekin muuttuneet, pienryhmäleikkejä on enemmän.

– Mobiilimaailma on tullut todella nopeasti.

– Varsinainen leikkiaika lienee sama kuin ennenkin, mutta siitä ajasta lapset käyttävät entistä suuremman osan pelikonsolien ja somen maailmaan, kiteyttää Ääri.