Muistiasiantuntijat: Tee edunvalvontavaltuutus pahan päivän varalle

Edunvalvontavaltuutus kannattaa jokaisen tehdä jo nuorena, neuvoo Suomen muistiasiantuntijat ry:n projektijohtaja Henna Nikumaa. Ilman valtuutusta ei puoliso eivätkä lapset voi hoitaa potilaan asioita.

Aamu-tv
Henna Nikumaa.
Suomen muistiasiantuntijat on nyt julkaissut oppaan, jossa neuvotaan yksityiskohtaisesti oikeudellista ennakointia, eli miten tehdään edunvalvontavaltuutus ja hoitotahto ajoissa. Vieraana oli projektijohtaja Henna Nikumaa Suomen muistiasiantuntijat ry:stä.

Edunvalvontavaltuutus on asiakirja, jolla voi valtuuttaa toisen henkilön hoitamaan omia asioitaan sairastumisen tai vammautumisen varalle.

Valtuutuksen tekoa ei kannata lykätä, vaan jokaisen 18 vuotta täyttäneen kannattaisi asiakirja tehdä, Suomen muistiasiantuntijat ry:n projektijohtaja Henna Nikumaa sanoo.

– Edunvalvontavaltuutus ei ole pelkästään ikääntyvien asia. Koskaan ei voi tietää, vaikka ensi viikolla joutuisi kolariin ja vammautuisi pysyvästi, eikä pystyisi enää hoitamaan asioitaan.

Edunvalvontavaltuutuksen tekemällä varmistaa sen, että saa valvojaksi juuri sen ihmisen, jonka itse haluaa. Edunvalvontaan jouduttaessa maistraatti määrää valvojan. Tällöin prosessi on myös pidempi, byrokraattisempi ja kalliimpi.

Edunvalvojaksi voi valtuuttaa kenet tahansa itselle tärkeän, luotettavan täysi-ikäisen ihmisen, lähiomaisen, parhaan ystävän tai vaikka luottonaapurin. Asiakirjassa voi määritellä myös, mitä asioita haluaa edunvalvojan hoitavan, mitä ei.

Suomen muistiasiantuntijat on julkaissut oppaan, jossa neuvotaan yksityiskohtaisesti, miten edunvalvontavaltuutus ja hoitotahto tehdään.