Suomen menestynein nykyohjaaja Timo Koivusalo: Hienointa tehdä erilaisia juttuja

Elokuvauutiset.fi laski yhteen suomalaisten nykyohjaajien tekemien elokuvien katsojamäärät. Timo Koivusalo nousi listan kärkeen yli 2,5 miljoonalla katsojalla. Hän arvelee menestyksensä perustuvan monipuolisuuteen.

elokuvat
Vuonna -85 -elokuvan ohjaaja Timo Koivusalo istuu elokuvateatterin katsomossa
Jan Hynnä / Yle

Timo Koivusalon ohjaamat elokuvat olivat keränneet eiliseen mennessä 2 501 236 katsojaa. Lukema nostaa hänet Elokuvauutiset.fi-sivuston mukaan Suomen menestyneimmäksi nykyohjaajaksi. Toiselle sijalle jäi aiemmin ennätystä pitänyt Aleksi Mäkelä yli 20 000 katsojaa pienemmällä lukemalla.

Koivusalon tuorein ohjaus Risto Räppääjä ja yöhaukka kasvattaa miehen katsojapottia jatkuvasti. Elokuva on kerännyt alle kahdessa viikossa jo noin 205 000 katsojaa.

– On ilo, että se on otettu vastaan mainiosti. Tuntuu hyvältä, että nuoretkin polvet ovat löytäneet valkokankaan taian, Koivusalo toteaa.

Lastenelokuvia ja kulttuuria

Ensimmäisen elokuvansa Timo Koivusalo muistelee ohjanneensa samana vuonna Aleksi Mäkelän kanssa. He ovat kuitenkin tehneet hyvin erilaisia elokuvia.

– Itse aloitin heti korkeakulttuurista ja palkkasin maan parhaan näyttelijän pääosaan, eli itseni, Koivusalo vitsailee.

Koivusalo tuli tunnetuksi Pekko-elokuvillaan 1990-luvulla. 2000-luvulla hän keskittyi enemmän musikaaleihin ja kulttuurielokuviin. Niitä olivat muun muassa Sibelius, Kaksipäisen kotkan varjossa ja Täällä Pohjantähden alla. Kolme viimeisintä elokuvaa ovat kertoneet lasten suosikista, Risto Räppääjästä.

– On hienoa, että olen voinut tehdä niin erilaisia juttuja. Elokuva on sellainen laji, että varmaa hevosta ei olekaan. On mystiikkaa, milloin ihmiset lähtevät kotoa elokuvateatteriin.