Saksa yrittää kieltää äärioikeistolaisen NPD-puolueen

Karlsruhen perustuslakituomioistuin tutkii parhaillaan, pitäisikö äärioikeiston NPD-puolue kieltää perustuslainvastaisena. Uusnatsistiseksi syytetyn puolueen väitetään syyllistyneen muun muassa holokaustin vähättelyyn.

Ulkomaat
Saksan perustuslakituomioistuin.
Saksan perustuslakituomioistuin päättää tällä viikolla, saako äärioikeistolainen NPD-puolue jatkaa toimintaansa.Marijan Murat / EPA

Karlsruhen perustuslakituomioistuin oli kieltämässä äärioikeistolaisen NPD-puolueen jo vuonna 2003, mutta hanke kaatui muotovirheeseen.

Tuomioistuin totesi tuolloin NPD:n perustuslainvastaiseksi, mutta tiedot puolueen laittomasta toiminnasta oli hankittu sellaisella tavalla, että oikeus ei voinut antaa langettavaa tuomiota.

Nyt, 13 vuotta myöhemmin, Saksan parlamentin ylähuone, liittoneuvosto, haluaa tutkituttaa asian uudestaan.

NPD kieltää natsi-kytkennät

Kansan suussa NPD-puoluetta pidetään "Hitlerin perillisinä".

Puolue itse on tarkkana siitä, että sitä ei julkisuudessa kutsuta uusnatsistiseksi liikkeeksi. Se on aina ollut valmis haastamaan tiedotusvälineen oikeuteen kuullessaan itsestään ikävän arvion.

Pitkä syntilista

Tällä kertaa NPD itse istuu oikeudessa vastaajan paikalla, ja sen juristit joutuvat kolme vuorokautta kestävän istunnon aikana venymään parhaimpaansa, jos mielivät pitää NPD:n saksalaisessa puoluerekisterissä.

NPD:tä syytetään vakavista rikkeistä. Sen väitetään hyväksyvän väkivallan poliitikan välineenä, sen väitetään vähättelevän juutalaisten joukkotuhoa toisen maailmansodan aikana ja sen väitetään yrittävän muuttaa saksalaista yhteiskuntaa suuntaan, joka ei enää olisi demokraattinen.

Kielto vai ei?

Monet saksalaiset poliitikantutkijat ovat sitä mieltä, että NPD-puolueen toimintaa ei pitäisi kieltää lailla.

Vaikka puolueen toimintaa yleisesti pidetään vastenmielisenä, sen kieltäminen voisi johtaa siihen, että puolue radikalisoituisi entistä vaarallisempaan suuntaan.