Espanja ei saa uutta hallitusta – sosialistijohtajan hanke kaatumassa

Espanjassa yritetään tällä viikolla puristaa kasaan uusi hallitus, mutta ennuste on huono. Maata on joulusta asti johtanut oikeiston kansanpuolueen virkaatekevä hallitus. Edessä saattavat olla uusintavaalit kesäkuun lopulla.

Yle maailmalla
Sosialistipuolueen pääsihteeri Pedro Sánchez ja Ciudadanos-puolueen johtaja Albert Rivera
Sosialistipuolueen pääsihteeri Pedro Sánchez keskusteli Ciudadanos-puolueen johtajan Albert Riveran kanssa helmikuun alussa.EPA

Espanjan sosialistipuolueen johtaja Pedro Sánchez astuu tiistaina Madridissa parlamentin eteen puolustamaan hallitushankettaan, joka ei näytä saavan riittävää tukea taakseen.

Sánchez on sopinut hallitusohjelman päälinjoista uuden keskustaliberaalin Ciudadanos-puolueen kanssa. Kahdestaan puolueilla on kuitenkin vain 130 paikkaa 350-paikkaisessa alahuoneessa.

Sánchezin hallitus tarvitsisi joko oikeiston kansanpuolueen tai uusvasemmiston Podemosin tuen, mutta ne molemmat aikovat äänestää vastaan.

Äänestykset ovat keskiviikkona ja perjantaina myöhään Suomen aikaa. Perjantain äänestyksessä riittäisi, jos puoltavia ääniä vain olisi enemmän kuin vastustavia, mutta edes sen ei odoteta toteutuvan.

Ensimmäinen yritys

Sánchez on ensimmäinen puoluejohtaja, joka yrittää koota hallitusta joulun alla pidettyjen vaalien jälkeen. Vaalit mursivat Espanjan vanhan kaksipuoluemallin ja jättivät maan vaikeaan poliittiseen pattitilanteeseen.

Suurimmaksi ryhmäksi ylsi edelleen hallitseva oikeiston kansanpuolue, mutta sen kannatus romahti yli 16 prosenttiyksikköä, vajaaseen 29 prosenttiin.

Oppositiossa olleet sosialistit kärsivät myös karvaan tappion ja saivat historiansa heikoimman vaalituloksen, 22 prosenttia.

Parlamenttiin nousivat uusina puolueina liberaali, sovinnonhakuinen Ciudadanos, joka sai 14 prosenttia äänistä, ja uusvasemmiston radikaali Podemos vajaan 21 prosentin äänisaaliilla. Podemos asettuu poliittisella kartalla sosialisteista vasemmalle.

Podemos sai lähes yhtä paljon ääniä kuin sosialistit, ja sen arvellaan näkevän mahdolliset uusintavaalit tilaisuutena nousta johtavaksi vasemmistoryhmäksi ohi sosialistien.

Podemos tahtoo valtaan

Podemos-johtaja Pablo Iglesias on tarjonnut Sánchezille vasemmistohallitusta, jossa hän itse olisi varapääministeri huomattavilla valtaoikeuksilla.

Podemos haluaa myös lisätä julkisia menoja liki sadalla miljardilla eurolla ja vaatii kansanäänestystä Katalonian itsenäisyydestä. Nämä ovat sosialisteille mahdottomia ehtoja hyväksyttäviksi.

Siksi Sánchez tarttui Ciudadanosin ojentamaan käteen. Ajatuksena oli, että puolueet ensin tekevät ohjelmasopimuksen ja etsivät sille tukea muilta.

Podemos sekä kansanpuolue ovat kuitenkin kieltäytyneet tiukasti.

Rajoy ei tahdo luopua vallasta

Virkaatekevän pääministerin Mariano Rajoyn kansanpuolue sanoo, ettei se suurimpana puolueena aio sallia vähemmän ääniä saaneen sosialistipuolueen hallitusta.

Kansanpuolue on ilmoittanut, että jos Sánchezin hanke kaatuu, Rajoy palaa yrittämään hallituksenmuodostusta.

Rajoy kieltäytyi tehtävästä tammikuussa, koska mikään muu puolue ei luvannut hänelle tukeaan. Nyt hän sanoo odottavansa, että Sánchezin epäonnistuminen pehmentäisi sosialistit hyväksymään kansanpuolueen jatkon.

Uudesta hallituksesta on taitettu peistä lehdissä, radiossa ja etenkin tv:n keskusteluohjelmissa aamusta iltaan jo yli kaksi kuukautta. Kansalaiset ovat lopen väsyneitä tilanteeseen, mutta kyselyjen mukaan uusintavaalit eivät silti ehkä merkittävästi muuttaisi joulukuun vaalitulosta.

Jos Sánchezin hanke tällä viikolla kaadetaan, aikaa uusille yrityksille on vielä toukokuun 5. päivään asti. Silloin on viimeistään hajotettava parlamentti ja määrättävä uudet vaalit, joiden päivämäärä olisi 26. kesäkuuta.