AKT kulkee omaa latuaan – moni SAK:n liitto pui yhteiskuntasopimusta perjantaina

Useiden SAK:laisten ammattiliittojen hallitukset ottavat perjantaina kantaa yhteiskuntasopimuksesta syntyneeseen neuvottelutulokseen.

Kuva: Timo Korhonen / AOP

SAK:laiset ammattiliitot päättävät loppuviikolla kelpaako niille neuvottelutulos, joka syntyi Sipilän hallituksen vaatimasta yhteiskuntasopimuksesta maanantain vastaisena yönä.

Maanantaiaamuna kokoontunut SAK:n hallitus ei hyväksynyt eikä hylännyt neuvottelutulosta, vaan otti viikon aikalisän ja lähetti neuvottelutuloksen liittojen käsiteltäväksi.

Edessä on varsinainen työmarkkinoiden superperjantai, sillä neuvottelutulokseen ottavat kantaa tuolloin ainakin Metalli-, Rakennus-, Paperi-, Puu- ja Sähköliittojen hallitukset. Myös Palvelualojen ammattiliitto PAM käsittelee neuvottelutulosta perjantaina.

Päivää aiemmin, torstaina, suhtautumisestaan päättävät ainakin Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL.

Suuri osa SAK:laisista liitoista kertoo hallitustensa kokoontumisista nettisivuillaan, mutta joulukuussa yhteiskuntasopimuksen ulkopuolelle jättäytynyt Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT on lyhytsanaisempi.

AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen viestitti Yle Uutisille vain, että liitto käsittelee neuvottelutulosta ennen maanantaiaamua, jolloin SAK:n hallitus ottaa siihen lopullisen kannan. Piiraisen mukaan AKT:n kanta on julkisesti tiedossa ennen maanantaiaamua kello yhdeksän, jolloin SAK:n hallitus kokoontuu.

Esimerkiksi Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi sanoo, että liitto tiedottaa ratkaisustaan perjantaisen hallituksen kokouksen jälkeen.

Työajan pidennys vaikea tuntipalkkaisille

Rakennusliitossa eniten kitkaa aiheuttaa se, että työntekijöiden pitäisi paiskia töitä kolme päivää enemmän ilman lisäpalkkaa. Puheenjohtaja Harjuniemi sanoo, että työajan pidennys on vaikein SAK:laisille yksityisalojen liitoille, joiden edustamat työntekijät saavat tuntipalkkaa.

Harjuniemen mukaan rakennusalalla ei ole mahdollista "häivyttää" työajan pidennystä samalla tavalla kuin kuukausipalkkoja maksavilla aloilla, kuten julkisella sektorilla.

– Joka tunnista maksetaan palkkaa ja työajan pidennys tarkoittaa sitä, että kaikista tunneista ei maksetakaan, Harjuniemi sanoo.

– Joka lantti pystytään ottamaan palkansaajalta pois, se on se ongelma.

Vaikutukset ulottuisivat myös ulkopuolelle jääviin

Työmarkkinaratkaisun ulkopuolelle jääminen ei tarkoittaisi, että vaikutukset eivät ulottuisi sopimuksesta irtautuvan ammattiliiton jäsenistöön. Suuri osa muutoksista koskee kaikkia palkansaajia, kuten työntekijöiden työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksun korottaminen.

Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto muistuttaa, että työehtosopimusten neuvotteleminen jää joka tapauksessa liittojen tehtäväksi, jos SAK:n enemmistö on valmis maanantaina hyväksymään neuvottelutuloksen.

– Neuvottelutkin voivat johtaa sellaiseen lopputulokseen, että työehtosopimuksiin ei synny muutoksia, Aalto sanoo.

Työmarkkinaratkaisun kohtalo voi olla siis tapetilla taas touko-kesäkuun vaihteessa, jolloin keskusjärjestöjen olisi määrä arvioida sopimuksen kattavuutta.