1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Kaivosteollisuus vastaa Finnwatchille: Kaivosvero näivettäisi koko alan

Uusia kaivoksia ei perustettaisi ja vanhoja kaatuisi, jos Suomeen tulisi nykyisten verojen päälle kaivosvero. Kaivosyritysten verosuunnittelusta sen sijaan ollaan valmiita keskustelemaan. Finnwatchin raportin mukaan kaivosyhtiöt maksavat Suomeen vain vähän veroja puuttuvan kaivosveron ja kansainvälisen verosuunnittelun takia.

talous
Kuorma-auto Kittilän kultakaivoksella lokakuussa 2015.
Uula Kuvaja / Yle

Kansalaisjärjestö Finnwatchin raportin mukaan kaivosyhtiöiden verosuunnittelu on aiheuttanut valtiolle kymmenien miljoonien eurojen menetykset.

Kaivosteollisuuden mukaan laillista verosuunnittelua verojen minimoimiseksi, porsaanreikiä ja verolakeja hyödyntäen, tehdään joka puolella.

– Verosuunnittelua on harjoitettu kaikkialla läntisisessä Euroopassa. Se, onko se sopimatonta, siitä on hyvä keskustella. Olen Finnwatchin kanssa samaa mieltä, että siitä pitää keskustella, sanoo Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela.

Ei ole syntynyt tulosta

Raportin mukaan yhtiöt maksoivat vuosien 2011–2014 aikana yhteisöveroja Suomeen yhteensä 92 miljoonaa euroa. Samaan aikaan yhtiöt myivät kaivoksilta louhittuja mineraaleja yli 3,8 miljardin euron arvosta.

Suomelan mukaan syy niukkaan verokertymään ei kuitenkaan löydy verosuunnittelusta vaan syynä on kaivosalaa vaivaava ahdinko.

– Verotus tarvitsee kannattavaa liiketoimintaa. Kaivosteollisuus on ollut kaikkialla maailmassa ja myös meillä alhossa. Lisäksi meillä on paljon uusia kaivoksia, joissa isojen investointien takaisinmaksu on yhä kesken. Kaivosyhtiöillä ei ole yksinkertaisesti verotettavaa tulosta, Suomela perustelee.

Kaivosvero johtaisi konkursseihin

Finnwach kritisoi myös sitä, että Suomi luovuttaa malmit halvalla. Esimerkiksi Australiassa on käytössä kaivosvero. Suomelan mukaan kaivosveron lyöminen nykyisten verojen ja maanomistajakorvausten päälle hyydyttäisi koko toiminnan Suomesta.

– Jos kaivosvero koskisi uusia kaivoksia, niin silloin ei uusia kaivoksia avattaisi pitkään aikaan. Jos se koskisi jo olemassa olevia kaivoksia ja se tulisi nykyisen veroasteen päälle, niin todenäköisesti näkisimme lisää konkursseja.

Suomelan mielestä kaivosvero toimisi Suomessa vain, jos koko alan verotusta muutettaisiin toisenlaiseksi.

Lue seuraavaksi