Yhteiskuntasopimuksen vaikutusten laskentatavoista talouden asiantuntijat ovat pääpiirteissään yhtä mieltä – numeroista ei tarvitse riidellä.
– Kyllä tämä julkisen talouden tasapainotustavoite on erittäin kunnianhimoinen, eikä sitä olisi pakkolakipaketillakaan saavutettu, SAK:n pääekonomisti Olli Koski sanoo.
Myös hallituksen laskukoneiden mukaan neuvotteluratkaisun kokonaisvaikutus julkiseen talouteen ja työllisyyteen jää liian vähäiseksi, jotta miljardin lisäleikkauksista voitaisiin luopua ja tuloverotusta keventää miljardilla.
– Eihän tämä kokonaisuus riitä siihen, että myös veronalennukset voitaisiin toteuttaa, pääministeri Juha Sipilä sanoo.
Ministeriön laskelmat toivat enemmän kysymyksiä kuin vastauksia
Valtiovarainministeriön mukaan julkisen talouden tasapaino paranisi uuden sopimuksen ansiosta noin 600 miljoonaa euroa, mikä on vain reilu kolmannes siitä, mikä tarvittaisiin hallituksen lupaamiin miljardin palkkaverokevennyksiin.
Uusia työpaikkoja neuvottelutulos toisi noin 35 000, kun hallituksen tavoite on 100 000.
Kolmen vuosittaisen lisätyöpäivän vaikutusta talouden kohenemiseen on liki mahdotonta arvioida. Vain yksikkötyökustannusten leikkaantuminen olisi kohta, joka näyttäisi hallitukselle kelpaavan.
Myös ministeriön viime yönä koostamassa pika-arviossa korostetaan moneen kertaan, että arvioon liittyy suurta epävarmuutta.








