Kauhu ja pelko kuuluvat lapsellekin – sopivissa määrin

Lapsilla on monia tapoja käsitellä pelkoa ja kauhua; yksi niistä on lasten kuvakirjat. Lastenkirjallisuuden kauhusisällöt muuttuvat ajan mukana, mutta viehätys pelkäämiseen säilyy. Lasten tarpeet käsitellä pelottavia asioita ja kyky sietää jännitystä vaihtelevat silti paljon.

kulttuuri
Hirviöitä kirjassa Hyi! Eihän tuo ole hirviö
Kuva kirjasta Hyi! Eihän tuo ole hirviö (McAllister Angela, Edgson Alison; Karisto 2010)

Lakanakummitus ullakon hämärissä, vampyyri pyöräretkellä pimeässä metsässä, jättiläinen laskeutumassa taivaalta pavunvartta pitkin, kyynelehtivä hirviö pulpetin ääressä... Kauhu on lastenkirjallisuudessa tuttu genre, vaikka sen muodot vaihtelevat.

Lapsille tarjotut kauhusisällöt muuttuvat ajan mukana, mutta tarve kauhulle on ja pysyy.

Lastenkulttuurin tutkija Susanne Ylönen muistaa ensimmäisen kirjallisen kauhukokemuksensa.

Susanne Ylönen selailee zombi-kirjaa kirjakaupassa.
Susanne Ylönen löysi kirjakaupan hyllyltä zombi-puuhakirjan.Yle / Jaana Polamo

– Yksi ensimmäisistä pelottavista kirjoistani oli Jöröjukka, jota saksalainen isoäitini luki minulle. Siinä on opettavaisia tarinoita, joissa huonosti käyttäytyviä lapsia rangaistaan esimerkiksi siten, että peukaloita imeviltä lapsilta leikattiin peukalot irti.

– Tämä tarina tuli erääseen viisivuotiaana näkemääni uneen, jossa se sekoittui Känkkäränkkään, pieneen noitaan. Unessa taistelin Känkkäränkän kanssa kotitaloni pihalla. Noidalla oli Jöröjukan rankaisevan räätälin valtavat sakset ja minulla pienet, vaaleanpunaiset paperisakset.

Jöröjukkaa ei ehkä moni enää muistele. Hänen asemestaan luetaan nyt kummituksista, möröistä, luurangoista, vampyyreista ja uusimpina tulokkaina zombeista.

Söpöä kauhua

Uusi ilmiö lasten kauhukirjallisuudessa ovat myös söpöt hirviöt, jotka edustavat ihannoitua erilaisuutta.

– Uudemmat kauhut ovat usein paljon söpömpiä, pehmeämpiä ja huvittavampia kuin Jöröjukan aikaiset kasvattavat ja raa'at tarinat. Hirviöiden avulla käsitellään usein ulkopuolisuutta tai ryhmään sopeutumisen vaikeutta. Asetelma saattaa olla esimerkiksi, että päähenkilö on liian söpö hirviöksi, tai ei ole tarpeeksi pelottava, Ylönen sanoo.

– On mielenkiintoista, miten söpöilyä käytetään pelkojen hallinnan muotona. Söpöily näyttää rakentuvan ajatukselle lasten suojelun tarpeesta, mutta samalla se on myös aikuisten tapa hallita lapsia koskevia pelkojaan.

Pelkoja voi käsitellä...

Kasvattavuus on kauhutarinoissa edelleen läsnä. Pelottavat tarinat voivat esimerkiksi opettaa lasta käsittelemään omia pelkojaan.

– Tällaisten tavallisten kummitusten, mörköjen ja hirviöiden lisäksi pelot voivat olla mielikuvituksellisia olentoja, joista ei edes tiedetä minkälaisia ne on. Lisäksi on pimeään ja nukkumaan menoon liittyviä pelkoja, ja tietenkin mukana pyörivät myös tällaiset elämän ja kuoleman kysymykset, aika suuret asiat loppujen lopuksi, Susanne Ylönen kuvailee lasten pelkoja.

Lapsi etsii kirjaston hyllystä luettavaa.
Jaana Polamo / Yle

– Pelkojen kanssa voi oppia elämään, kun huomaa, ettei ole niiden kanssa yksin. Tai kun huomaa, ettei ole ainoa, jota nämä asiat askarruttavat.

– Minun tapauksessani kauhutarinat ovat tasapainottaneet melko suojattua lapsuutta. Ne toivat vähän jännitystä siihen arkiseen elämääni, joskus tylsyydenkin keskelle, Susanne Ylönen hymyilee.

– Se on ikuisuuskysymys, mikä meitä ihmisiä kiehtoo traagisissa tarinoissa, jotka kuitenkin inhottavat, pelottavat meitä tai saavat surullisiksi. Ilmeisesti näiden tarinoiden parissa voi jotenkin kasvaa, ymmärtää lisää itsestään ja muista, toisenlaisista ihmiskohtaloista.

...ja hallita

Pelottavien sisältöjen sietokyky kasvaa, jos tarinankerrontaa on jotenkin etäännytetty. Susanne Ylönen esittelee väitöstutkimuksessaan etäännyttämisen keinoiksi kauhun ylentävät ja kaunistavat esitystavat, sekä toisaalta esteettisesti härmistävät, eli alentavat ja konkretisoivat, tyylivalinnat.

Kenen kanssa luetaan, millä äänensävyllä ja saako asioista keskustella jälkeenpäin.

Lastenkulttuurin tutkija Susanne Ylönen

Keskeistä pelon hallinnassa on kuitenkin se, kenen kanssa luetaan ja millä äänensävyllä, sekä se, saako asioista keskustella jälkeenpäin.

– Tarinan lisäksi myös lukutavassa voi olla huvittavia tai pehmentäviä elementtejä.

Lapsilla pelon hallinnan keinoja ovat esimerkiksi groteski liioittelu, musta huumori, lorut, pelit ja leikit.

– Esimerkiksi hammaslääkäriä koskevat pilkkalaulut ja rallatukset auttavat hallitsemaan hammaslääkäripelkoa.

Mikä on sopiva määrä kauhua?

Aikuiset ovat usein huolestuneita lasten kuluttamasta kauhusta.

– Riippuu aikuisesta, kuinka huolestuneita he ovat. On niitä vanhempia ja kasvattajia, jotka ovat hyvin rempseitä ja valmiita keskustelemaan kaikesta, ja osallistumaan vaikka merirosvoleikkeihin. Ja sitten on heitä, jotka ajattelevat, että kaiken pitäisi olla hillittyä ja hallittua, että ei ajauduta liian vaikeille vesille keskusteluissa, Susanne Ylönen sanoo.

Luonnollisesti myös lapset sietävät pelkoa ja jännitystä vaihtelevasti. Millaisen ohjeen tutkija antaisi vanhemmille, jotka miettivät, mikä on sopiva määrä pelkoa omille lapsille?

Kuva kirjasta Siiri ja kauhea kummitus (Tiina Nopola; Tammi 2010)
Jaana Polamo / Yle

– Mitään patenttiratkaisua minulla ei ole tarjota – jokainen tuntee omat lapsensa parhaiten. Se riippuu lapsen iästä ja luonteesta sekä kiinnostuksen kohteista. Mutta yleisesti ottaen, mitä realistisempaa kauhu on, sitä pelottavampaa se usein on. Kun mennään fantasian ja satujen puolelle, jossa on ilmeistä, että on kyse tarinasta, pelko on hallitumpaa.

– Pitää kuunnella lasta huolella. Mikä häntä kiinnostaa ja mistä hän ehkä haluaa puhua. Voihan olla, että lapsi haluaa lukea jotain pelottavampia tarinoita, koska hänellä on tarve käsitellä jotain niiden kautta.

Keskustelu kauhusta ei aina kohtaa

Ihmiset arvottavat kauhua eri tavoin. Se mikä aiheuttaa toiselle inhon puistatuksia, antaa toiselle jännittävää kutkutusta. Erilaisten arvolatausten takia yhteiskunnallinen keskustelu kauhusta on joskus vaikeaa.

– Yhteistä säveltä keskusteluun voisi etsiä omista kokemuksista ja niissä tapahtuneista muutoksista. Voi lähteä esimerkiksi siitä, minkä kokee itse pelottavaksi, ja miettiä sitten minkä takia sen kokee pelottavaksi. Samalla voi ehkä miettiä sitä, miten se mitä lapsena on pelännyt, on saattanut muuttua iän myötä huvittavaksi, Ylönen neuvoo.

– Kannattaa muistaa, että vaikka tarinasisällöt muuttuvat, kiinnostus kauhuun pysyy jossain määrin samana.

FM Susanne Ylösen taidekasvatuksen väitöskirja "Tappeleva rapuhirviö. Kauhun estetiikka lastenkulttuurissa" tarkastetaan lauantaina 5.3. Jyväskylän yliopistossa.