"Kyllähän tämä on haikea tunne" – 60 vuotta palvellut lähikirjasto sulki ovensa Torniossa

Tornion viimeinen sivukirjasto lopetti toimintansa keskiviikkona. Arpelan lähikirjastossa kyläläiset ovat nauttineet vuosikymmenten ajan kirjallisuuden lisäksi myös toistensa seurasta. Lapissa on viime vuosina lakkautettu lähikirjastoja lähes yhden kirjaston vuosivauhdilla.

Arpela, Tornio
Koululaisia lukemassa Arpelan lähikirjastossa.
Heidi Hannukainen / Yle

Kaupungin viimeinen sivukirjasto sulki ovensa keskiviikkona Torniossa. Arpelan kirjasto on palvellut kyläläisiä 60 vuotta, mutta jatkossa Arpelassa vierailee kirjastoauto parittomilla viikoilla.

Viereisen Arpelan koulun oppilaiden mielestä sivukirjaston lakkauttaminen on huono päätös. Koululaiset ovat käyneet ahkerasti kirjastossa lukemassa esimerkiksi välitunneilla.

– Onhan se aika huono että tämä loppuu. Häätyy sitten autosta aina hakea kirjat, silloin kun auto tulee, toteaa kirjastoon piipahtanut viidesluokkalainen Aku Mykkälä.

– Ja välkällä ei voi koskaan olla täällä ja sitten pitää viedä kotia ne kirjat luettavaksi. Kirjastoauto on vielä ahdaskin, jatkaa luokkakaveri Emmi Kinnunen.

Kirjahyllyjen välissä kevennettiin sydäntä

Ritva Lääkkö on työskennellyt kirjastossa lähes kaksikymmentä vuotta. Lääkön mukaan kirjasto on tarjonnut koululaisille ja kyläläisille lukunautintojen lisäksi paikan kohdata toisensa.

– Aikuisiakin on käynyt juttelemassa ja keventämässä sydäntä minulle, kun tämä on rauhallinen paikka, Lääkkö toteaa.

Kirjastovirkailijan työt jatkuvat Tornion pääkirjastolla, jonne myös Arpelan kirjastosta jäävä aineisto siirretään.

– Kyllähän tämä on haikea tunne. Tämä Arpelan kirjasto on pieni ja mukava, Lääkkö huokaisee.