1. yle.fi
  2. Uutiset

"Häpeilemättömästi hämäläisiä, rehellisesti riihimäkeläisiä" – Aku Hirviniemi ja Niina Lahtinen palkittiin

Komedioiden tekijöinä television kautta kansalle tutuiksi tulleet näyttelijä Aku Hirviniemi ja hänen vaimonsa, näyttelijä-käsikirjoittaja Niina Lahtinen on valittu Vuoden hämäläisiksi 2016. Hämeen liitto mainitsee perusteluissaan, että pariskunta on "häpeilemättömästi hämäläinen ja rehellisesti riihimäkeläinen".

kulttuuri
Tv-kamera kuvaa Akua ja Niinaa
Aku Hirviniemi ja Niina Lahtinen korostavat molemmat Riihimäellä nuorena tehtyä teatteriharrastustaan, joka johti aikuisiällä lopulta ammattiin.Miki Wallenius / Yle

Näyttelijät Niina Lahtinen ja Aku Hirviniemi Riihimäeltä saivat vastaanottaa keskiviikkoiltana kunniamaininnan Vuoden hämäläinen 2016.

Ensimmäistä kertaa Vuoden hämäläisen historiassa nimityksen sai pariskunta.

–Tämähän on suuri kunnia. Ja jos loppuvuoden käyn vähän hitaalla niin siihen hyvät perustelut, sillä olenhan Vuoden hämäläinen, kuittasi Aku Hirviniemi selvästi tyytyväinen virne kasvoillaan.

Hämeen liiton ja Yle Hämeenlinnan vuosittain jakamassa tittelissä halutaan palkita kantahämäläisiä ihmisiä, jotka ovat kunnostautuneet tekemällä työtä maakunnan ja oman kotiseutunsa eteen.

Kysymyksessä on Suomen tunnetuin ja suosituin taiteilijapariskunta.

Timo Reina

– Kysymyksessä on Suomen tunnetuin ja suosituin taiteilijapariskunta, mitä tulee näyttämötaiteeseen, näyttelemiseen ja käsikirjoittamiseen, niin teatterissa kuin televisiossa, niin elokuvissa kuin viihdeohjelmissa. Mukaan on mahtunut Putousta, Siskonpetiä, Yleleaksiä ja Luokkakokousta sekä paljon muuta, listasi maakuntajohtaja Timo Reina skoolatessaan palkituille.

Reina lisäsi, että Vuoden hämäläinen- nimityksen saadakseen kaksikon on pitänyt olla vielä "häpeilemättömästi hämäläinen, ja rehellisesti riihimäkeläinen."

Sukulaisten apua tarvitaan arjen pyörityksessä

Sekä Niina Lahtinen että Aku Hirviniemi ovat nykyään täystyöllistettyjä. Kahden lapsen vanhempina he muistivat juhlan lomassa kiittää omia vanhempiaan ja isovanhempiaan sekä laajaa tuttavapiiriä arkielämän pyörittämisestä Riihimäellä.

– He joutuvat tasaisesti puhelinsoittojen uhreiksi, kun pyydämme hakemaan tai viemään tai olemaan lastemme kanssa. Siinä syntyy kyllä läheinen ja tiivis suhde kaikkiin sukulaisiin, Niina Lahtinen pohti.

Huolimatta siitä, että useat työtilaisuudet ovat pääkaupunseudulla, aikoo pariskuntaa pysyä sitkeästi Riihimäellä.

Vuodesta 2000 eteenpäin jaettua kunniamainintaa juhlittiin Riihimäellä teatterihotellissa lukuisten sukulaisten ja ystävien läsnäollessa.

Lue seuraavaksi