Oravaisten vastaanottokeskuksen alku: "Virheitä tehtiin varsinkin alkumetreillä"

Bussillinen nuoria miehiä saapuu vastaanottokeskuksen pihaan. Arabeja? Ei, virolaisia. On vuosi 1991 ja Oravaisten vastaanottokeskus Pohjanmaalla oli saanut ensimmäiset turvapaikanhakijansa. Ilman vastusta ei silloinkaan selvitty, tappouhkauksia kertyi mapillinen.

Kotimaa
Oravaisten vastaanottokeskus
Juha Kemppainen / Yle

– Neuvostoliiton hajoaminen oli alkanut. Virolaiset eivät halunneet Neuvostoliiton armeijaan, vaan lähtivät lahden yli Helsingin kautta Oravaisiin, muistelee vastaanottokeskuksen ensimmäinen johtaja, pietarsaarelainen Mats Löfberg.

Kylillä ihmeteltiin miksi tuli vain nuoria miehiä.

– Oli monenlaisia pelkoja. Baltian maista ei tiedetty niin paljon kuin nykyään. Virokaan ei Pohjanmaalla ollut silloin niin tuttu, Löfberg kertoo.

Neuvostoliiton romahdus tarjosi väylän Suomeen myös Oravasisten seuraaville tulijoille, somaleille.

Puhuttiin keltaisesta vaarasta - rikollisuudesta, työpaikkojen viemisestä, sairauksien tuomisesta.

Mats Löfberg, Oravaisten vastaanottokeskuksen johtaja 1990-luvulla

– Somalian sisällissota aiheutti 1990-luvulla ison pakolaisaallon. Vastaanottokeskuksessa kuulimme huhuja, että Somaliassa, Neuvostoliiton lähetystössä, joku kirjoitti viisumeja Neuvostoliittoon ja sen kautta Suomeen.

Mapillinen tappouhkauksia

Turvapaikanhakijat olivat Pohjanmaalla uutta, pakolaiset eivät. Pietarsaaren seudulla viiteen pohjalaiskuntaan oli asutettu jo 1980-luvun puolivälissä 250 etelävietnamilaista.

– Päättäjistä selvä enemmistö hyväksyi kiintiöpakolaisten tulon, mutta vastustustakin riitti. Puhuttiin keltaisesta vaarasta – rikollisuudesta, työpaikkojen viemisestä, sairauksien tuomisesta, sanoo Mats Löfberg.

Vastaanottokeskuksen perustaminen nosti suuremman vastustusryöpyn. Kiintiöpakolaisilla oli kansainvälinen pakolaisstatus, vastaanottokeskukseen tulevilla ei. Oravaisten silloinen kunnanjohtaja Ulla-Maj Wideroos oli asiassa aktiivinen, ja kunnassa oli tarkoitukseen sopivia tyhjillään olevia rakennuksia.

Kysyttiin tuovatko turvapaikanhakijat rikollisuutta. Et voinut sanoa etteikö niin voisi käydä. Et pysty valitseman etukäteen tulijoita, ja jos porukka on riittävän iso, mukaan mahtuu aina myös rikollisia.

Löfberg kiersi kylästä kylään ja yhdistyksestä toiseen puhumassa vastaanottokeskuksen puolesta. 1990-luvun alussa ei ollut somea. Tappouhkaukset tulivat postikortteina ja kirjeinä. Löfbergillä on niitä muistona vielä mapillinen.

– Kysyttiin tuovatko turvapaikanhakijat rikollisuutta. Et voinut sanoa etteikö niin voisi käydä. Et pysty valitseman etukäteen tulijoita, ja jos porukka on riittävän iso, mukaan mahtuu aina myös rikollisia, Löfberg miettii.

Uhreja ja vallanpitäjiä, sodan eri osapuolia

Oravaisiin tuli perheitä, paljon nuoria miehiä, jonkin verran nuoria naisia ja vähitellen yhä enemmän alaikäisiä ilman vanhempiaan. Heille valmistui oma vastaanottoyksikkönsä vuonna 1996.

Mats Löfberg kuvailee vastaanottokeskusta omaksi pienoismaailmakseen, josta löytyy kaikkea mitä maailmasta voi löytyä. Oravaisissa esimerkiksi oli yhtä aikaa Ceausescun Romanian poliisin, Securitaten, henkilökuntaa ja romanialaisia kidutuksen uhreja.

Piti vain jotenkin yrittää hallita tilannetta. Järjestää elämä niin, että vastaanottokeskuksessa oli jonkinlainen rauhoitettu alue, missä yritettiin elää yhteisymmärryksessä.

– Ja Balkanilta kroatteja ja serbejä. Piti vain jotenkin yrittää hallita tilannetta. Järjestää elämä niin, että vastaanottokeskuksessa oli jonkinlainen rauhoitettu alue, missä yritettiin elää yhteisymmärryksessä, Löfberg muistelee.

Konfikteilta ei vältytty. Löfberg kertoo, että on monet kerrat yrittänyt seistä rauhallisena, kun edessä on uhattu puukolla. Poliisille ei kannattanut soittaa, koska virkavallan tuleminen olisi kestänyt etäisyyksien takia turhan kauan. Oli vain yritettävä puhumalla rauhoittaa tilanne.

– Eri kansalaisuuksia, saman konfliktin eri osapuolia, eri ammatteja, pakoon lähteneitä korkeita päättäjiä, pitkälle opiskelleita tiedemiehiä, kirjoitustaidottomia lammaspaimenia. Siellä sattui ja tapahtui, siellä oli maailma pienoiskoossa, naurahtaa Löfberg, ja kertoo odottavansa edelleen valtiovierailukutsua Georgiaan.

1990-luvun alkupuolella Georgian presidentti Zviad Gamsakhurdia oli kuollut hämärissä olosuhteissa.

– Georgian parlamentin jäseniä pakeni länteen. Oravaisiin tuli hetkeksi myös parlamentin puhemies, jolle lain mukaan olisi kuulunut presidentin kuoltua valta. Puhemies lupaili, että saan virallisen kutsun Georgiaan, kun hän saa valtansa takaisin. Eli ei siis koskaan, Löfberg naurahtaa.

Pari vuotta puhelimetta

Suomen ensimmäiset vastaaottokeskukset perustettiin turvapaikanhakijoiden määrän kasvaessa 1990-luvun alussa. Pohjanmaalla ensimmäiseksi ehätti Vaasa Fenno-hotellillaan. Suomen Punaisen Ristin ylläpitämät keskukset muuttuivat pian kunnalliseksi, Oravaisten keskus ensimmäisenä parin toimintavuotensa jälkeen.

Oravaisten keskuksen perustamisesta on kohta kolmekymmentä vuotta. On riittävästi etäisyyttä summata menneet. Löfbergin mukaan virheitä tehtiin varsinkin alkumetreillä. Painotettiin ehkä liikaakin hallintorutiinia ja ymmärrettiin vähemmän ihmistä ja yksilöä.

– Ei oikein tiedetty miten toimia, että saataisiin vaikeista oloista tuleville mielenrauha niin, että ihmiset voisivat elää.

Turvapaikkahakemusten käsittelyajat olivat pitkiä. Ratkaisun odottamiseen saattoi hyvinkin vierähtää Oravaisissa kolme vuotta.

Ei oikein tiedetty miten toimia, että saataisiin vaikeista oloista tuleville mielenrauha niin, että ihmiset voisivat elää.

– Onnistuimmekin. Teimme asioita, jotka tänäänkin ovat agendalla. Tarjosimme heti kielenopetusta ja pientä työtoimintaa. Poikkesimme muista keskuksista, kun emme asuttaneet turvapaikanhakijoita hotellihuoneeseen, vaan asuntoihin, missä sai kokata ja tehdä normaaleja arkiaskareita. Pidin myös säännöllisesti miehille luentoja suomalaisesta kulttuurista ja naisen ja miehen suhteista.

Mats Löfberg lopetti työnsä Oravaisten vastaanottokeskuksen johtajana vuonna 1998. Vaikka miehellä on omien sanojensa mukaan hyvä paineen- ja palautteensietokyky, jostakin kertoo se, että vastaaanottokeskuksen johtajan pestin jälkeen hän oli pari vuotta puhelimetta.

Tämän hetken maailma, Lähi-idän tilanne ja Euroopan pakolaisvirrat huolestuttavat miestä.

-– Olisi tuskan hiki otsalla, jos olisin vielä vastaanottokeskuksessa töissä. Toivon, että jaksavat.