Uudenlainen leikkausrobotti tarjoaa nopeampaa ja tehokkaampaa hoitoa

Kuopion yliopistollisen sairaalan tavoitteena on operoida uudella tekniikalla tänä vuonna pari sataa potilasta. Jatkossa leikkauksia voidaan tehdä vuosittain noin 500. Robottikirurgiaa on tarkoitus tarjota myös muiden sairaanhoitopiirien asukkaille.

Kotimaa
Hoitohenkilökuntaa leikkausrobotin äärellä.
Markus Sjöberg / Yle

Kuopion yliopistollisessa sairaalassa on otettu käyttöön ensimmäisenä suomalaisena sairaalana Da Vinci Xi -leikkausrobotti. Uusi robotti sisältää runsaasti ominaisuuksia, joita aiemmilla roboteilla ei ole ollut.

– Leikkauksessa voidaan käyttää erilaisia merkkiaineita, joiden avulla leikkauskohta voidaan rajata tarkemmin. Imusolmukkeita pystytään paikantamaan robottiavusteisesti ja esimerkiksi ylävatsan leikkauksia pystytään tekemään aiempaa paremmin. Neljäs ominaisuus mahdollistaa leikkauspöydän asennon muuttamisen leikkauksen aikana, kliinisten hoitopalvelujen palvelualuejohtaja Leena Setälä luettelee.

Aluksi robottia käytetään eturauhassyöpäleikkauksissa, vatsaelinkirurgiassa ja gynekologiassa. Eturauhassyöpätapauksissa uusi tekniikka vähentää avoleikkauksia. Myös potilaan virtsanpidätyskyky ja erektio säilyvät jopa yli 90-prosentisesti.

Vajaat kaksi miljoonaa euroa maksanut robotti helpottaa myös vatsaontelon leikkauksia.

– Etuina ovat pienemmät kudosvauriot eli vähemmän verenvuotoa, vähemmän komplikaatioita ja nopeampi toipuminen, kirurgian palveluyksikköjohtaja Petri Juvonen luettelee.

Vähemmän komplikaatioita ja nopeampaa toipumista

Robotissa on neljä kättä, joita ohjataan konsolista ja kuva näkyy kolmiulotteisena.

– Robotin instrumentit liikkuvat potilaan sisällä samalla tavalla kuin kirurgin ranteet ja kädet, se on ihan yksi yhteen. Onhan tämä suunnaton parannus sekä kirurgille että potilaalle, urologian erikoislääkäri Sirkku Siltari lisää.

KYSissä uudella robotilla on leikattu jo muutamia potilaita. Laitteen käyttöön on koulutettu kahdeksan kirurgia ja useita hoitajia. Ensimmäisenä tehty kohdunpoistoleikkaus meni hyvin.

– Se on todella tarkka. Leikkaus pystyttiin tekemään paljon nopeammin ja ompelu sillä on helpompaa, kehuu naistentautien osaston ylilääkäri Maarit Anttila.

Suomen muissa yliopistosairaaloissa robottileikkauksia on tehty jo muutamia vuosia. Teoriassa koko maassa voidaan tehdä jopa 3 000 robottileikkausta vuodessa.

Kuopiossa tavoitteena on operoida uudella tekniikalla tänä vuonna pari sataa potilasta. Jatkossa leikkauksia voidaan tehdä vuosittain noin 500. Robottikirurgiaa on tarkoitus tarjota myös muiden sairaanhoitopiirien asukkaille.