Koe uusi yle.fi

Turvapaikanhakijoiden ison vyöryn vuosi – katso, ketkä menivät ja minne

Eurostatin tuoreista tilastoista näkee, miten nopeasti tilanne muuttui kesällä: vielä toukokuussa Euroopasta haki turvaa 76 455 ihmistä, kun määrä syyskuussa oli jo yli 100 000 enemmän. Joulukuussa tulijoita oli jo selvästi vähemmän, osin talventulon ja osin rajojen sulkemisen takia.

Ulkomaat

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Euroopan tilastolaitoksen Eurostatin viime vuoden tilastot ovat valmistuneet.

Kaikkiaan Eurooppasta haki turvaa viime vuonna 1 393 305 ihmistä, joista 1 255 600 oli ensimmäistä kertaa hakevia. Luku on selvästi isompi kuin vaikkapa Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n arvio Eurooppaan tulleista (siirryt toiseen palveluun) – 1 004 356 – tässä ovat mukana vain Välimeren yli tulleet, eikä esim. Balkanin maista lähteneitä turvapaikanhakijoita.

Balkanilta, erityisesti Kosovosta tulleet turvapaikanhakijat näkyvät tilastokärjessä vielä alkuvuonna. Tammi–maaliskuussa kosovolaiset olivat isoin tulijaryhmä. Huhtikuussa suurimmaksi ryhmäksi nousivat syyrialaiset, ja he pysyivät ykkösryhmänä koko loppuvuoden.

Sitkeä kakkonen olivat afganistanilaiset.

Tilanne on toinen kuin Suomessa, jonne viime vuonna saapuneista 32 476 turvapaikanhakijasta (siirryt toiseen palveluun) suurin ryhmä olivat irakilaiset (20 485), toiseksi suurin afganistanilaiset (5 214) ja kolmanneksi suurin somalialaiset (1 981).

Suhteellinen kasvu suurinta Suomessa

Yli kolmannes turvapaikanhakijoista haki turvaa Saksasta, joka vastaanotti viime vuonna 476 615 turvapaikkahakemusta. Toiseksi suurin hakijamäärä oli Unkarissa (177 130), ja kolmanneksi suurin Ruotsissa (162 560)

Jos hakijamääriä verrataan asukaslukuun, eniten turvapaikanhakijoita tuli Unkariin, Ruotsiin, Itävaltaan, Suomeen ja Saksaan. Vähiten puolestaan Kroatiaan, Slovakiaan, Romaniaan, Portugaliin ja Liettuaan.

Kun katsotaan turvapaikanhakijoiden määrän muutosta, Suomen lisäys on Euroopan maista suurin. Vuonna 2014 Suomesta haki turvapaikkaa 3 651 ihmistä, viime vuonna jo liki yhdeksänkertainen määrä. Seuraavaksi suurin kasvu oli Unkarissa ja Itävallassa.

Joulukuussa tulijoiden määrä väheni

Rajojen sulkemiset ja rajatarkastusten kiristykset näkyvät suoraan myös tulijoiden määrissä ja kohteissa.

Unkari pystytti raja-aidat Serbian ja Kroatian rajoilleen syys- ja lokakuussa, ja tulijoiden määrä tyrehtyi: elokuun liki viidestäkymmenestä tuhannesta marras–joulukuun muutamaan sataan.

Samoin Balkanin maiden, Itävallan ja Tanskan tiukentunut rajavalvonta on vähentänyt Ruotsiin tulevien määrää: marraskuun 36 595 turvapaikanhakijasta on pudottu noin kolmannekseen. Suomessa samana aikana tultiin liki kuudesta tuhannesta alle kahteen tuhanteen.