Mihin väreihin valtio pukee vauvat tänä vuonna? Uusi äitiyspakkaus julkistetaan Periscopessa

Kela esittelee vuoden 2016 äitiyspakkauksen tuotteita Periscope-suoratoistopalvelussa perjantaina aamulla kello 8.30 alkaen.

Kotimaa
Äitiyspakkaus vuonna 2000
Äitiyspakkaus vuonna 2000.Kela / Annika Söderblom

Söpöjä siilejä, suloisia sydämiä, 70-lukulaisen oransseja kukkia ruskealla pohjalla. Moni muistaa, millainen äitiyspakkauksen makuupussin kuosi omalla lapsella, pikkusisaruksella tai itsellä on ollut.

Perjantaina aamupäivällä selviää, millaisessa makuupussissa tänä vuonna syntyvät vauvat pötköttelevät, kun Kela julkistaa vuoden 2016 äitiyspakkauksen.

Kela esittelee pakkauksen tuotteita Periscope-suoratoistopalvelussa (siirryt toiseen palveluun) perjantaina aamulla kello 8.30 alkaen Lähetykset säilyvät Kelan Periscope-kanavalla vuorokauden. Myöhemmin osan lähetyksistä voi katsoa Kelan YouTube-sivulla (siirryt toiseen palveluun).

Suurin uutuudenviehätys tämän vuoden äitiyspakkauksen sisällöstä saattaa tosin olla jo haihtunut, sillä pakkauksen esittely Kelan verkkosivuilla julkaistiin vahingossa etuajassa (siirryt toiseen palveluun) tällä viikolla.

Kuosit ja värit ihastuttavat ja vihastuttavat

Äitiyspakkauksen sisältöä kehitetään Kelan mukaan palautteen perusteella. Vaatteiden ja makuupussin värit ja kuosit vaihtuvat vuosittain.

Väri- ja tuotevalinnat herättävät paljon kiinnostusta ja keskustelua. Esimerkiksi Facebookissa on tuhansia jäseniä kerännyt ryhmä, jossa keskustellaan äitiyspakkauksen tuotteista. Yli 10 000 Facebook-käyttäjää on puolestaan ryhmässä, jossa äitiyspakkauksen tuotteita ostetaan, myydään ja vaihdetaan.

Kela alkaa jakaa uutta pakkausta, kun edellisen vuoden pakkaukset ovat loppuneet. Pakkauksen vaihtumisajankohta riippuu äitiysavustushakemusten määrästä.

Äitiysavustusta tulee hakea viimeistään kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa, Kela muistuttaa. Avustuksen voi saada joko äitiyspakkauksena tai rahana.