Apple saa tukea tietomurtokiistaan Piilaakson muilta yrityksiltä

Yli 20 teknologiayritystä on ilmoittanut tukevansa Applen päätöstä olla avustamatta FBI:n tukijoita San Bernardinon ampujan iPhone-puhelimen salauksen avaamisessa.

Ulkomaat
Asiakas Applen liikkeessä Tokiossa.
Asiakas Applen liikkeessä Tokiossa.EPA / Kimimasa Mayama

Yhdysvalloissa Apple saa tukea Piilaakson muilta teknologiayrityksiltä salauskiistassaan maan viranomaisia vastaan, kertoo uutistoimisto Reuters.

Oikeus vaati viime kuussa Applea avustamaan FBI:tä San Bernardinon ampumisrikoksen selvittämisessä vapauttamalla iPhone-puhelimen salauksen. Apple on kieltäytynyt vetoamalla muun muassa asiakkaidensa luottamukseen ja heille aiheutuviin mahdollisiin turvallisuusuhkiin.

Nyt yli 20 teknologiayritystä on ilmoittanut tukevansa Applen päätöstä. Tukijayrityksissä ovat muun muassa kansainvälisesti tunnetut suuryritykset Facebook, Google ja Microsoft, mutta myös pienempiä yrityksiä kuten Mozilla, Snapchat ja Dropbox.

Tilanne on nostanut Yhdysvalloissa vilkkaan keskustelun siitä, miten paljon lainvalvonta- ja tiedusteluviranomaisten pitäisi voida seurata digitaalista viestintää.

Lähteet: Reuters