1. yle.fi
  2. Uutiset

Turun seudulle jäämässä sittenkin viisi seurakuntaa

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä seurakuntien yhdistäminen etenee. Suunnitelmissa on viiden suomenkielisen seurakunnan malli. Kaavailussa on ollut myös seurakuntien vähentäminen neljään.

seurakunnat
Mikaelin kirkko
Mikaelin kirkkoMinna Rosvall / Yle

Turun seudulle on jäämässä viisi suomenkielistä seurakuntaa. Yhteinen kirkkoneuvosto on esittänyt kantansa asiaan.

Seurakunnat olisivat Tuomiokirkkoseurakunta, Katariinanseurakunta (nykyiset Katariinanseurakunta ja Henrikinseurakunta), Maarian seurakunta (nykyiset Maarian ja Paattisten seurakunnat), Mikaelinseurakunta (nykyiset Mikaelin- ja Martinseurakunta) sekä Kaarinan seurakunta (nykyiset Kaarinan ja Piikkiön seurakunnat). Lisäksi seurakuntayhtymässä säilyy ruotsinkielinen Åbo svenska församling.

Päätös muodostui äänin 7-4. Äänestyksessä toinen vaihtoehto olisi ollut nykyisen kaltainen seurakuntarakenne.

Periaatepäätöstä arvioidaan piispantarkastuksen yhteydessä maaliskuussa. Arkkipiispan arviota esityksestä odotetaan huhtikuussa. Asia saattaa vielä sen jälkeen palata yhteiseen kirkkoneuvostoon.

Päätöksen mahdollisesta seurakuntajaon muutoksesta Turussa ja Kaarinassa tekee aikanaan kirkkohallituksen täysistunto.

Suunnitelmissa on ollut myös neljän suuren suomenkielisen seurakunnan malli.

Lähteet: Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän tiedote

Lue seuraavaksi