1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Miekkailija-elokuvan ympärillä kuohuu taas: käsikirjoittaja ja tuotantoyhtiö riitelevät Jussi-gaalaan pääsystä

Käsikirjoittaja Anna Heinämaan ja tuotantoyhtiö Making Moviesin tulehtuneet välit ovat taas tapetilla. Nyt kiistaa on syntynyt siitä, kuka pääsee osallistumaan Jussi-gaalaan.

kulttuuri
Lapset harjoittelevat miekkailua kepeillä
MiekkailijaMaking Movies

Anna Heinämaan mukaan Miekkailija-elokuvan tuotantoyhtiöstä Making Moviesista ilmoitettiin viime tingassa, ettei Heinämaalle löydy tilaa tuotantoyhtiön kiintiöstä Jussi-gaalaan. Heinämaan käsikirjoittama Miekkailija on ehdolla Jussi-gaalassa parhaaksi elokuvaksi.

– On todella hämmentävää ja outoa, että kolmesta keskeisestä henkilöstä, jotka ovat tuottaja, käsikirjoittaja ja ohjaaja, yksi pudotetaan pois. Tämä on kauhean loukkaavaa.

Elokuvan toinen tuottaja Kai Nordberg on asiasta eri mieltä.

– Alan yleinen käytäntö on se, että ehdokkaat tulevat gaalaan. Anna Heinämaalla ei tätä ehdokkuutta ole. Olen itsekin pahoillani Heinämaan puolesta, mutta se todellinen osoitehan on Jussi-valintaraati, joka on nämä valinnat tehnyt. Myös elokuvan säveltäjä, puvustaja, lavastaja ja leikkaaja joutuvat jäämään gaalasta pois näillä samoilla perusteilla.

Sana sanaa vastaan

Heinämaan mukaan Making Movies antoi ymmärtää kaksi viikkoa sitten, että lippu gaalaan löytyisi. Eilen yhtiö ilmoitti, ettei tällaista mahdollisuutta ole. Heinämaa olisi voinut hankkia lipun ominkin avuin, mutta nyt se ei enää ole mahdollista. Heinämaan mielestä tilanteessa on kiusaamisen makua.

– En ole antanut kenenkään kävellä ylitseni. Alalla tuntuu valitettavasti olevan tapana, etteivät ihmiset uskalla tulla esiin, jos sopimuksia ei noudateta. Kohteluni johtuu varmaan siitä, että olen tullut julkisuuteen, enkä ole pysynyt ruodussa.

Kai Nordberg kiistää kiusaamisen.

– Kiusaamisella ei ole mitään tekemistä meidän yhtiömme tai meidän yhtiömme toiminnan kanssa.

– Anna Heinämaa on kirjoittanut Miekkailijaan hienon käsikirjoituksen ja olemme tämän kaikissa yhteyksissä tuoneet esille. Mutta tekijöitä pitää kohdella yhdenvertaisesti.

Klaus Härön ohjaama, Neuvosto-Viroon sijoittuva Miekkailija on lähivuosien kansainvälisesti menestyneimpiä kotimaisia elokuvia. Se oli ehdolla Golden Globe -palkinnolle parhaan ulkomaisen elokuvan kategoriassa, ja Yhdysvaltain elokuva-akatemia valitsi sen vieraskielisten elokuvien Oscar-shortlistalle.

Jatkuuko yhteistyö?

Heinämaalla ja Making Moviesilla on edelleen voimassa oleva sopimus tulevasta elokuvaprojektista.

– Jos se vain on vältettävissä, niin en tee enää yhteistyötä heidän kanssaan. Luovuus on rakkauteen verrattavissa oleva tila. Jos tulee turpaan kovin monta kertaa ja olet pettynyt ja satutettu, niin luominen on valtavan hankalaa, Heinämaa toteaa.

– Käsikirjoittajan asema on Suomessa edelleen huono, mutta parannusta siihen on tuonut jo sekin, että ihmiset uskaltavat puolustaa minua julkisesti.

Kai Nordberg olettaa, että työsuhde jatkuu sopimuksen mukaisesti.

– Henkilökohtaisesti arvostan Heinämaata käsikirjoittajana ja toivon, että saamme jatkossakin hänen käsikirjoituksiaan tuotantoon.

Anna Heinämaan ja Making Moviesin välit kiristyivät jo vime vuoden puolella. Tuolloin Heinämaa kertoi, että _Miekkailijan _tuottajat ovat systemaattisesti sivuuttaneet elokuvan käsikirjoittajan kaikessa markkinoinnissa.

Lue seuraavaksi