1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Yli 100 000 nimeä metsähallituslakia vastustavassa listassa

Yli 100 000 suomalaista on jo allekirjoittanut Pysäytetään metsähallituslaki -adressin. Nimien kerääminen alkoi vain viikko sitten perjantaina ja jatkuu aina viime metreille saakka.

Adressi luovutetaan eduskunnalle ennen ratkaisevaa äänestystä. Tämän hetkisen tiedon mukaan adressi luovutetaan viikolla 11, sillä asian käsittely maa- ja metsätalousvaliokunnassa on viivästynyt.

Uuden lain myötä Metsähallituksen metsätalous aiotaan muuttaa yhtiöksi. Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) kiisti perjantaina, että valtion maita ja vesiä oltaisiin myymässä.

Uuden metsähallituslain valmistelua on moitittu. Se on herättänyt vastustusta muun muassa luontoväen ja oppositiopoliitikoiden parissa.