Lahden ainoa lähiruokakauppa vaikeuksissa – juhlapyhien menekki ei kata arjen tappioita

Hintakilpailu ja kauppatorin muutto takaisin omalle paikalleen hiljensivät asiakasvirran, harmittelee Bengamin Maatilatorin omistaja Ismo Eerola.

lähiruoka
Lihaa kaupan lihatiskillä.
Yle

Lahden keskustan ainoan pelkästään kotimaisia tuotteita myyvän lihatiskillisen lähiruokakaupan tulevaisuus on vaakalaudalla.

Benjamin Maatilatori avattiin Lahden keskustassa Trio Hansaan reilu puolitoista vuotta sitten. Nyt lihat eivät tyhjene tiskistä riittävään tahtiin, vaikka alku näyttikin vilkkaalta.

– Aikaisemmin aina kuvittelin, että vuodessa selviäisi, kuinka kannattavaa kauppa on. Yhden sijaan aika onkin pari tai kolme vuotta, sanoo omistaja Ismo Eerola.

Ne ovat hyviä hetkiä, mutta niitä on liian vähän.

Ismo Eerola

Syynä notkahdukseen on yleisen taloudellisen tilanteen lisäksi omistaja Ismo Eerolan mukaan kauppatorin muutto takaisin paikalleen. Tori oli maatilatorin aloittaessa Triossa väliaikaisesti siirretty lähemmäs, kirjaston edustalle, jolloin myös maatilatorin ohi kulki enemmän väkeä.

Eerola näkee myös markettien hinnanlaskun vaikuttavan lähiruoan menekkiin.

– Lähiruoka ymmärretään arvokkaammaksi ja sen vuoksi osto painottuu juhlapyhiin. Ne ovat hyviä hetkiä, mutta niitä on liian vähän.

Juhlapyhien menekki ei kuitenkaan riitä kattamaan arjen tappioita.

Maaseutumyymälä kannattaa, keskustakauppa ei

Saman yrityksen myymälät Iitissä ja Heinolassa kannattavat, toisin kuin Lahden keskustassa. Eerolan mukaan maaseudulla ja kaupungin keskustassa ostoskäyttäytyminen on erilaista.

– Selkeä ero on. Heinolan ja Iitin myymälöihin tullaan varta vasten, ostopäätös on jo tehty. Keskustassa puolestaan halutaan nopeasti helppoa ja valmista. Jos juuri haluttua ei löydy, mitään muutakaan ei osteta.

Benjamin Maatilatori jatkaa Triossa vielä ainakin vuoden päivät, sopimustenkin takia.

– Kaikkia vaihtoehtoja käydään läpi tällä hetkellä.