Onko yli 10 muuttoa jo Suomen ennätys? – Päämajakoulu parakeista luokkahuoneisiin Mikkelissä

Mikkeliläinen alakoulu on vaihtanut majapaikkaa lähes jatkuvasti neljän vuoden ajan.

Kotimaa
Päämajakoulun rehtori Heikki Väätäinen ja seinällä magneeteilla pysyvät istuinpallit.
Päämajakoulun rehtori Heikki VäätäinenTimo Ikonen / Yle

Mikkelin Päämajakoulun rehtorilla Heikki Väätäisellä on ollut normaalista poikkeava maanantai. Aamukuudelta työnsä aloittanut rehtori on viettänyt päivänsä työrukkaset kädessä.

– Tänään ollaan päästy parakeista pois. Niin sanotusti sisätiloihin, Väätäinen iloitsee.

Päämajakoulun sisäilmaongelmien takia alkanut muuttorumba käynnistyi ensimmäisten oireiden havaitsemisella vuonna 2011 syksyllä. Ensimmäisen kerran muutettiin vuonna 2012 helmikuussa.

– Kukaan ei ole laskenut tarkkaan muuttojen määrää, mutta kyllä niitä yli kymmenen on. Ja vielä isoja muuttoja.

Muuttoa myös juhlistetaan huhtikuussa. Henkilökunnalle on luvassa omia tilaisuuksia ja oppilaiden vanhemmat pääsevät iltakoulussa tutustumaan uusiin tiloihin.

"Kyllä tämä meitä kaikkia on kasvattanut"

Rehtorin mukaan muuttojen runsas määrä ja koulun käyminen normaalista poikkeavissa paikoissa näkyy väistämättä oppilaissa. Osa nauttii tilanteesta, mutta osa kärsii.

– Olosuhteiden muuttuminen vaikuttaa niin, että oppiminen häiriintyy sillä tavalla, että lapsi ei pysty keskittymään ja sitä kautta tulee viivästymisiä ja oppimisvaikeuksia, rehtori Heikki Väätäinen tietää.

Väätäinen arvioi, että jopa kolmannes oppilaista häiriintyy evakkoratkaisuista jollain tavalla. Toisaalta poikkeustilanteet ovat hitsanneet koulua yhteen.

– On opittu nauttimaan pienistä arjen hyvistä hetkistä. Kyllä tämä meitä kaikkia on kasvattanut.

Muutto parakeista korjatun koulun tiloihin tehtiin tällä kertaa hiihtoloman aikana urheiluseuran voimin. Oppilaat ovat jatkaneet tavaroiden paikalleen laittoa.

Remontin myötä koululla on käytettävissä myös uusia tiloja, sillä esimerkiksi teknisen ja tekstiilityön opetustilat ovat uudet ja vanha auditorio on muovautunut monitoimitilaksi.

– Ei tämä välttämättä ihan huippumoderni koulu ole, mutta olemme yrittäneet miettiä tähän kiinteistöön sopivia tiloja ja uusia oppimisympäristöjä, rehtori sanoo.

Ongelmia vähäteltiin aluksi

Mikkelin Päämajakoulu ei suinkaan ole ainoa koulu Suomessa, jossa on jouduttu muuttopuuhiin sisäilmaongelmien takia. Rehtori Heikki Väätäinen näkee, että tilanne kertoo siitä, että kiinteistöistä on pidetty huonosti huolta. Ongelmia on myös vähätelty.

– Meidän projektin aikana on monesti tullut esiin se, että käyttäjien kokemuksia ja näkemyksiä vähätellään, niitä ei oteta todesta. Sanotaan, että 'Joo joo. Ottakaa jotain pilleriä, kyllä se siitä menee ohi.', Väätäinen harmittelee.

– Jossain vaiheessa kelkka muuttui ihan toisella tavalla. Aina kun reklamoitiin jostain asiasta, niin heti ruvettiin tutkimaan ja päästiin jyvälle asiasta ja saatiin korjattua asioita. Näkisin, että Mikkeli on petrannut paljon näissä jutuissa, rehtori päättää.