AC/DC:n laulaja vaarassa kuuroutua täysin – bändi siirtää kiertuetta

Tanskaan saakka ulottuvien Euroopan-keikkojen kohtalo on vielä avoin.

kulttuuri
AC/DC soittajat poseeraavat kameralle
AC/DC:n heinäkuun konsertti on kesän harvoja suuria yksittäisiä ulkoilmakonsertteja.AC/DC Press photo

Australialainen rockyhtye AC/DC on keskeyttänyt Yhdysvaltain-kiertueensa, koska lääkärit ovat varoittaneet bändin laulajan Brian Johnsonin olevan vaarassa kuuroutua kokonaan. Yhtye lupaa tehdä sovitut keikat myöhemmin, mutta tuolloin lavalle noussee pitkään kuulo-ongelmista kärsineen Johnsonin tilalle vieraileva solisti.

AC/DC:n vaikeuksien vaikutusta kesän Euroopan-konserteille ei vielä tiedetä. Yhtyeen on tarkoitus aloittaa Rock or Bust -kiertueensa Euroopan-osuus Lissabonista vapun jälkeen ja päättää keikat Tanskan Aarhusiin heinäkuun puolivälissä.

Lähteet: AFP