Vuokratyöfirmat kilpailevat hyvistä tyypeistä – "Työntekijöiden asema paremmalla tolalla"

Vuokratyöntekijöiden asema on hieman kohentunut viime vuosina. Esimerkiksi palvelualalla huolta herättävät kuitenkin edelleen muun muassa sairausajan palkkaan liittyvät pelisäännöt sekä luvattua pienemmäksi jääneet työtunnit.

Kotimaa
Myyjä ottaa rahaa kassasta.
Yle

Suomessa vuokratyötä tekee noin yksi prosentti palkansaajista. Esimerkiksi palvelualojen ammattiliitto PAM saa vuokratyöhön liittyen viikoittain yhteydenottoja.

– Työsuhteen ehdot voivat olla hyvin heikot, mikä luo epävarmuutta. Käytössä on paljon nollatyösopimuksia tai tarvittaessa töihin kutsuttavia, sanoo PAMin aluepäällikkö (Helsinki–Uusimaa) Jaana Manninen.

– Hyvin tyypillinen tilanne on sellainen, jossa työnantajat lupaavat vuokratyöntekijälle enemmän tunteja kuin lopulta antavat. Tällöin ansiot jäävät odotettua pienemmiksi. Myös sairausajan palkkaan liittyvät asiat herättävät jäsenissämme kysymyksiä, hän jatkaa.

Vuokratyöllä tarkoitetaan työsuhdetta, jossa palkansaaja työskentelee työvoimaa vuokraavan tai välittävän yrityksen kautta.

"Suuri intressi pitää hyvät työntekijät itsellään"

Henkilöstöpalveluyritysten liitto HPL on henkilöstöä vuokraavien sekä muita henkilöstöpalveluita tarjoavien yritysten työnantaja- ja toimialaliitto. Sen toimitusjohtaja Merru Tuliara toteaa, että vuokratyöhön liittyvään lainsäädäntöön on tullut viime vuosina pieniä viilauksia, mikä on selventänyt ja täsmentänyt määräaikaisten sopimusten tekemistä.

Määräaikaisuuden perusteisiin on saatu linjauksia ja sitä kautta vuokratyöntekijöiden asemaa on saatu paremmalle tolalle.

Jaana Manninen, PAM

– Ehkä enemmän on tapahtunut kuitenkin käytännön puolella. Nyt yritetään entistä paremmin ottaa huomioon se, että vuokratyöntekijät olisivat mahdollisimman samassa asemassa kuin käyttäjäyrityksen omat työntekijät, Tuliara sanoo.

Hän muistuttaa, että henkilöstöpalveluyrityksellä on suuri intressi pitää hyvät työntekijät itsellään. Bisnes kuihtuu nopeasti, jos vuokrafirmalla ei ole tarjota hyviä työntekijöitä eteenpäin.

– Ala on aika kilpailtu, ja huono kohtelu voi saada vuokratyöntekijän lähtemään toisaalle. Meidän alalla hyvistä työntekijöistä halutaan pitää kiinni erityisesti kovasti. Liikkuvaiset ja esimerkiksi määräaikaisissa työsuhteissa olevat voivat nimittäin hyvin helposti vaihtaa kilpailijalle.

"Vuokrafirmoihin enemmän luottamusmiehiä"

Ammattiliiton puoleen käännytään yleensä erityisesti ikävissä asioissa. PAMin aluepäällikkö Jaana Mannisen mukaan liitosta löytyy kuitenkin myös jäseniä, jotka ovat olleet erittäin tyytyväisiä vuokratyöhön. Kehuja saa kokemuksen karttuminen, mahdollisuus tutustua eri aloihin ja työpaikkoihin sekä vapaus valita

– Varsinkin nuorille vuokratyö voi olla hyvä väylä työelämään, Manninen sanoo.

Vaikka Mannisen mukaan parannettavaa riittää edelleen, vuokratyöntekijöiden asema on viime vuosina kohentunut.

– Olemme voittaneet vuokratyöntekijöiden työsuhteen riitoja oikeudessa. Sitä kautta määräaikaisuuden perusteisiin on saatu linjauksia ja sitä kautta saatu vuokratyöntekijöiden asemaa paremmalle tolalle. Vuokrafirmoihin on saatu jopa muutamia luottamusmiehiä, mutta niitä olisi kyllä tärkeää saada enemmän, Manninen sanoo.