Asuntoja turvapaikansaaneille vapailta markkinoilta

Asuntojen järjestäminen turvapaikansaaneille on nousemassa kevään suureksi haasteeksi muun muassa Hämeenlinnassa. Hämeenlinnan Asunnoilla ei ole juuri lainkaan vapaita kunnallisia vuokra-asuntoja, joten kaupunki joutuu järjestämään asuntoja vapailta markkinoilta. Maalis-huhtikuussa odotetaan runsaasti positiivisia turvapaikkapäätäksiä muun muassa Hämeenlinnan vastaanottokeskuksissa oleville.

kuntapolitiikka
Nainen katsomassa uutta asuntoa.
Yle

Hämeenlinnassa on turvapaikanhakijoita erilaisissa vastaanottoyksiköissä Lammilla, Iittalassa, Hauholla ja Rengossa kaikkiaan 800. Hämeenlinnan oletus on, että positiivisia turvapaikkapäätöksiä tulee kaupungissa ratkaisua odottaville arviolta 250. Lisäksi muuallakin turvapaikkapäätöksen saaneet voivat hakeutua asumaan Hämeenlinnaan.

Hämeenlinnan kaupunki linjasi lokakuussa 2015 aikovansa kotouttamisessa maan kärkiriviin. Suurin haaste maaliskuussa 2016 on vuokra-asuntojen varaaminen turvapaikkapäätöksen saaneille. Haaste on suuri, koska kaupungin omalla vuokra-asuntoyhtiöllä Hämeenlinnan Asunnoilla ei ole tilaa.

Kaupungin omistamat vuokra-asunnot on vuokrattu yli 98-prosenttisesti.

Matti Riekkola

Hämeenlinnan Asuntojen toimitusjohtaja Matti Riekkola kertoo, että kaupungin omistamat vuokra-asunnot on vuokrattu yli 98-prosenttisesti. Riekkola pohtiikin parhaillaan kaupungin johdon kanssa, mistä saadaan asuntoja turvapaikkapäätöksen saaneille. Vapaita yksityisiä asuntoja Hämeenlinnassa on juuri nyt kohtalaisen runsaasti, kertoo Riekkola.

– Kyllä tässä täytyy saada asiat rullaamaan. Yksiöt ja kaksiot ovat vaikeimmin järjestettävissä, ehkä helpoimmin saadaan suuria asuntoja, jotka voisivat soveltua useammallekin asukkaalle, kertoo Riekkola.

Uusien vuokra-asuntojen tarvetta harkitaan

Tilaajapäällikkö Sirpa Ylikerälä työskentelee kaiken aikaa maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden palveluiden kanssa. Ylikerälä ja tilaajajohtaja Eija Lahtinen ovat vastikään valmistelleet Hämeenlinnan johdolle selvityksen ja ratkaisuehdotuksia turvapaikansaaneiden kotouttamisesta.

Asunnon saaminen on kysymyksistä ensimmäinen. Vuokra-asuntoja Hämeenlinnaan ei ole rakennettu vuosiin.

– Se on valtava haaste. Tähän asti Hämeenlinnaan on tullut vuosittain 140 henkilöä, ja nyt määrä kasvaa ainakin kaksin tai kaksi ja puolikertaiseksi. Hämeenlinnan kaupungilla ei ole vapaita vuokra-asuntoja juuri lainkaan. Joudumme turvautumaan nyt yksityisiin vuokranantajiin, kertoo tilaajapäällikkö Sirpa Ylikerälä.

Joudumme turvautumaan nyt yksityisiin vuokranantajiin.

Sirpa Ylikerälä

Ylikerälän mukaan kaupunki voisi kuitenkin tukea tilannetta esimerkiksi välivuokraamisen avulla.

Ylikerälä ja Riekkola hahmottelevat molemmat myös ajatusta siitä, että Hämeenlinnaan alettaisiin taas tuottaa vuokra-asuntoja. Aivan nopeasti uusia vuokrataloja ei kuitenkaan saada millään: nopeimmillaankin prosessi voi viedä pari vuotta.

Valtakunnallisestikin asuntokysymys järjestämättä

Positiivisen päätöksen saaneet hakeutuvat aiempien kokemusten perusteella mieluiten suuriille paikkakunnille parempien työ- ja koulutusmahdollisuuksien ja kulttuuristen tekijöiden vuoksi.

Hämeenlinnassakin odotetaan, että vastaanottokeskuksissa esimerkiksi Lammilla olleet alkavat turvapaikan saamisen jälkeen muuttaa kantakaupunkiin Hämeenlinnaan.

Suomen kielen oppitunti.
Yle

Valtakunnallisestikin asia on merkittävä. On arvioitu, että positiivisia turvapaikkapäätöksiä saattaa tulla tänä vuonna noin 10 000. Etenkin suurien kaupunkikeskusten alueelle pääkaupunkiseudulle turvapaikkapäätösten saaneiden muuttoa pyritään jopa jarruttamaan, koska asuntopulaa on jo ennestään.

Riekkola on ollut maaliskuun alussa Ympäristöministeriössä pohtimassa muiden kanssa turvapaikan saaneiden asuntojen järjestämistä.

– Suomessa ei ole sinänsä asunnoista pulaa. Vapaita asuntoja on seitsemisen tuhatta kevättalvella 2016, kertoo Hämeenlinnan asuntojen toimitusjohtaja Matti Riekkola.

Tyhjät ja vapaat asunnot sijaitsevat kuitenkin yleensä pohjoisessa ja itäisessä Suomessa, mutta halutuimmat asuinpaikat etelässä ja suurilla paikkakunnilla. Siellä missä muutoinkin asuntojen hinnat ovat korkeita, ja asuntopula jatkuva.

Korjattu 15.3. klo 16.50: Toisin kuin jutussa alun perin väitettiin, valtio ei maksa turvapaikan saaneiden vuokria kolmelta vuodelta vuokranantajalle. Valtio kuitenkin korvaa pakolaisia vastaanottaville kunnille pakolaisista aiheutuvat toimeentulotuen kustannukset kolmen vuoden ajalta.