1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Anders Borg

Anders Borg vaatii Suomen hallitukselta uudistuksia – "Vaikka se loisi ristiriitoja työmarkkinoilla"

Ruotsalaisekonomisti uskoo Suomen ongelmien ratkeavan tekemällä entistä enemmän työtä. Suomalaisyritysten olisi hänen mukaansa oltava vähemmän hierarkkisia kuin nykyään. Borgin mukaan Suomi voisi oppia Ruotsin paikallisen sopimisen mallista.

Anders Borg. Kuva: Valda Kalnina / EPA

Suomen hallituksen on puututtava nykyistä vahvemmin maan taloustilanteen parantamiseen, sanoo Suomessa vieraillut Ruotsin entinen valtiovarainministeri Anders Borg.

Hallituksen on edettävä uudistuksissa, vaikka se loisi ristiriitoja työmarkkinakumppaneiden kanssa, on Borgin näkemys.

Borg käsitteli samoja asioita Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen silloisen ylijohtajan Juhana Vartiaisen kanssa kirjoittamassaan Strategia Suomelle -raportissa (siirryt toiseen palveluun), joka luovutettiin silloiselle pääministerille Alexander Stubbille (kok.) vuosi sitten. Vartiainen on nykyisin kokoomuksen kansanedustaja.

– Hallitus on ottanut askeleita eteenpäin, mutta heidän on sitouduttava ottamaan niitä lisää. On tehtävä rakennemuutoksia työmarkkinoilla, Borg huomauttaa.

"Pessimistiselle ilmapiirille loppu"

Borg kuvailee Suomen olleen hyvintoimiva hyvinvointivaltio. Hänen mukaansa nyt on kuitenkin maksun aika ja töitä on tehtävä entistä enemmän: on aloitettava työnteko nykyistä nuorempana ja jatkettava iäkkäämpänä kuin nykyään.

– Etenkin nuorten naisten asemaa työmarkkinoilla on parannettava, Borg sanoo.

Borgin keinolistalla on myös verojen laskeminen, jotta yritykset menestyisivät. Suomen pessimistiselle henkiselle ilmapiirille on saatava loppu, Borg sanoo.

– Nyt ei ole aika perääntyä, Borg viittaa kilpailukykysopimusneuvottelujen soutamiseen ja huopaamiseen.

"Paikallinen sopiminen motivoi työntekijää"

Anders Borg näkee paikallisen sopimisen Ruotsin vientiteollisuuden etuna.

– Se motivoi ihmisiä tekemään kovasti töitä ja ottamaan vastuuta. Se vaatii luottamusta liittojen ja työnantajien välillä, hän sanoo.

Suomi voisi oppia Ruotsin paikallisen sopimisen mallista, Borg uskoo.

– Työnantaja ei saa sanella, vaan työnantajan ja työntekijöiden on keskusteltava, Borg neuvoo.

Hänen mielestään suomalaisyritysten olisi oltava vähemmän hierarkkisia kuin nykyisin ja entistä avoimempia työntekijöitään kohtaan.

– Työntekijät ovat yritysten suurin voimavara, hän muistuttaa.