Metsähallituslaki nostaa tunteita myös Pohjanmaalla

Kiistelty metsähallituslaki tullee eduskunnan käsittelyyn huomenna torstaina. Lakiesitys on nostattanut laajaa vastustusta. Ihmiset ovat huolissaan luonnonsuojelun ja valtion metsien virkistyskäytön mahdollisesta vaarantumisesta. Keskustan kansanedustajan Lasse Hautalan mielestä ihmisten huoli on turhaa.

Metsähallitus
Mäntymetsää
Kalle Niskala / Yle

Metsähallituksesta säädetään uutta lakia ja se on nostattanut kovan vastustuksen luonnossa liikkujien ja luonnonsuojelijoiden keskuudessa.

Hanketta vastustavan nettiadressin on allekirjoittanut noin 120 000 ihmistä. Ihmiset ovat huolissaan luonnonsuojelun ja erityisesti metsien virkistyskäytön vaarantumisesta.

– Kaikki on mahdollista. Metsähallitus sai muutama vuosi sitten puolustusvoimien ja Metlan metsät. Niitä on hakattu rajusti. Nyt halutaan lisää pinta-alaa, mitä voitaisiin hyödyntää, sanoo Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piirin aluesihteeri Teemu Tuovinen.

Tuovisen mukaan pohjalaismaakunnissa suurimmat uhkat ovat tuulivoiman rakentaminen merialueille, merihiekanotto valtionvesillä ja hakkuut erityisesti maakuntien itäosissa. Valtion vesialueita on myös Lappajärvellä.

Valtapeliä ja taloutta

Metsähallituksen johtamisjärjestelmää ollaan uusimassa. Organisaation sisälle perustetaan metsätaloutta harjoittava tytäryhtiö, joka hakkaisi vuosittain noin 6 miljoonaa kuutiota puuta valtion metsistä.

Muutosten vastutajien mukaan lisää hakkuumahdollisuuksia haetaan nyt mm. virkistyskäytössä olleista metsistä.

– Kyllä varmaan. Yksin biotaloushankkeita on vireillä enemmän kuin mitä metsien kestävät hakkuut sietäisivät, sanoo aluesihteeri Teemu Tuovinen.

Metsähallituksen toiminta ja sen ohjaus, vallankäyttö, keskitettäisiin maa- ja metsätalousministeriöön. Lain vastustajat näkevät muutoksissa poliittisten valtapyrkimysten merkit. Ympäristöministeriön vaikutus Metsähallituksen toimintaan halutaan minimoida.

– Meillä on tällä hetkellä historian luontovihamielisin hallitus, täräyttää Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piirin aluesihteeri Teemu Tuovinen.

Kansanedustaja rauhoittelee

Eduskunta saanee huomenna esityksen metsähallituslaiksi. Maa-ja metsätalousvaliokunta viilaa esitystä viime hetkiin saakka. Valiokunnassa istuu poikkeuksellisen monta pohjalaista kansanedustajaa.

Keskustan Lasse Hautala on yksi heistä. Hänen mukaansa ihmisten huoli uuden lain vaikutuksista on turhaa.

– Mielestäni huolenkanto on aiheetonta. Kyllä Metsähallitus tulee pitämään valtion metsistä hyvää huolta jatkossakin ja niiden virkistyskäyttö jatkuu kuten ennenkin. Pelot ovat aiheettomia, vakuuttaa kansanedustaja Lasse Hautala.

_Nettiadressin allekirjoittajien määrä päivitetty 9.3. 2016 klo 11:20. _