Jättiläistsunami oli liikaa jopa Japanin varoitusjärjestelmälle

Maaliskuun 2011 tsunamista annettiin ennakkovaroitus. Sen mukaan aallon piti olla kolme meriä korkea. Totuus oli 13-kertainen.

Ulkomaat
Uutisvideot: Japanin tsunamin tuhoja
Uutisvideot: Japanin tsunamin tuhoja

Japanin koillisrannikon merenpohjassa maaliskuun 11. päivänä 2011 sattunut maanjäristys synnytti aaltoja, jotka etenivät suihkukoneen nopeudella. Ne levittäytyivät pitkin valtamerta ja ulottuivat aina Havaijille, Chileen ja Kanadaan asti.

Japanin pääsaareen Honshun rantaan tsunami osui pahimmillaan kerrostalon korkuisena ja runteli kilometrin levyisen rantakaistaleen. Paikoin meri ulottautui jopa kymmenen kilometrin päähän rannasta.

Lähes 19 000 ihmistä kuoli, useimmat hukkumalla. Osaa uhreista meri ei koskaan luovuttanut takaisin. Satoja kuoli myös talojen luhistuessa tai tulipaloissa. 1,2 miljoonaa taloa tuhoutui täysin tai osittain.

Suurjäristykseen ei uskottu

Ihmiskunnan aikakirjoihin katastrofi jää sekä yhtenä pahimmista luonnontuhoista että poikkeuksellisen voimakkaana jopa Japanille.

Japanin paikka kahden mannerlaatan yhtymäkohdassa on erittäin altis tärinöille, joten pienet ja jopa keskisuuret maanjäristykset ovat arkipäivää. Niinpä Japani on varautunut hyvin järistyksiin ja niiden seurauksiin.

Uusimmat rakennuslait vaativat tekemään kerrostalot sellaisiksi, että maanjäristyksen iskiessä ne keinuvat mutta eivät luhistu. Ensimmäinen tsunameista varoittava järjestelmä on jo vuodelta 1941.

Maaliskuun 2011 järistys oli kuitenkin magnitudiasteikolla mitattu 9,0 eli niin valtava voima, ettei ihmisen laitteilla ole koskaan kirjattu kuin kolme sitä suurempaa maanjäristystä.

Kolme laivaa kallellaan romahtaneiden talojen joukossa. Edessä mies kahlaa lätäkössä.
Kesennuman sataman kalastusalukset päätyivät tsunamin voimasta kasaksi kadulle.Kimimasa Mayama / EPA

Kaksi päivää ennen suurtuhoa Itä-Honshua oli jo ravistellut varsin suuri järistys, magnitudiasteikkolla 7,2. Tsunami kuitenkin jäi tuolloin 60-senttiseksi.

Jälkikäteen on arveltu, että se sai viranomaiset ja kansalaisetkin huolettomiksi: laattojen kitkasta johtuvien maanjäristyspaineiden ehkä ajateltiin purkautuneen hetkeksi. Viranomaiset eivät myöskään pitkäaikaisessa ennusteessaan odottaneet suurjäristystä, vaikka geologit olivat sen mahdollisuudesta varoitelleet.

Kun maaliskuun 11. päivän järistyksestä annettiin varoitus, tsunami ennakoitiin kolmimetriseksi. Sekin on kuolemaksi alleen jäävälle ihmiselle ja tempaisee mukaansa auton, mutta kerrostaloa se ei kaada. Kun tsunami sitten iskeytyi Hoshun saaren rantaan, aalto nousi korkeimmillaan 39-metriseksi.

Varoitusjärjestelmä satsaa nyt nopeuteen

Kaikesta huolimatta jo varoitusjärjestelmä sinänsä ja ihmisten valveuttaminen järistys- ja tsunamisvaaroista pelastivat Japanissa paljon ihmishenkiä, totesivat ulkomaiset asiantuntijat jälkikäteen.

He vertasivat tuhoja Intian valtamerellä tapaninpäivänä 2004 iskeneeseen maanjäristykseen ja tsunamiin. Järistys oli voimaltaan 9,1 ja tsunami korkeimmillaan 30-metrinen. Kuolonuhien määrä ylitti 230 000. Heidän joukossaan oli miltei 200 Thaimaassa lomaillutta suomalaista.

Pieni poika ja vanhemmat polvillaan lattialla, kädet pään suojana.
Japanilaiset varautuvat maanjäristyksiin harjoittelemalla. Tämä perhe otti suoja-asennon, ennen kuin maanjäristysimulaattori alkoi heilutella heitä.Kimimasa Mayama / ESA

Japanin ilmatieteenlaitoksen jättitsunamista ottama oppi oli, ettei varoituksissa enää ennakoida tsunamin korkeutta, jos maanjäristyksen voima on yli 8. Sen sijaan panostetaan nopeuteen: tv-ruuduille välähtävässä ja kännyköihin kilahtavassa viestissä varoitetaan nyt kolmen minuutin sisällä, että "tsunami voi olla suuri".

Muutoksella on myös arvostelijansa. He epäilevät, että kansalaisten reaktiokyky herpaantuu, jos suuresta tsunamista varoitetaan usein eivätkä aallot sitten ylläkään tsunamivallien korkeudelle.

Järistyksiä, joiden voima on yli 8, toisaalta sattuu koko maailmassa vain noin kerran vuodessa. Kaikkiaan maa järisee miljoonia kertoja ja Japanissakin satatuhatta kertaa vuodessa, useimmin hyvin lievästi.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus