Tubettajat tulevat katsomaan katsojiaan: "Haluan saada numeroille kasvot"

Suureen suosioon nousseet tubettajat ovat jalkautuneet verkosta maakuntiin. MariieVeronica tyrmää väitteen siitä, että seuraajina olisi vaan lapsia ja teini-ikäisiä.

ilmiöt
Tubetour tähdet
Tubetour

Tubettajat eli elämänsä tapahtumia videoina YouTube-videopalveluun julkaisevat henkilöt ovat varsinkin nuorten suosiossa. Nettijulkkisten ympärille on myös rakentunut tubetapahtumia.

Nyt tubettajat ovat jalkautuneet virtuaalimaailmasta maakuntiin ympäri Suomen. Kajaanihallille saapuu sunnuntaina 13.3. viisi tubetähteä TubeTourin merkeissä. TubeTourilla on tähän mennessä nähty muun muassa meikkihaasteita, ja tytöt ovat syöttäneet pojille mustekalaa.

– Vanhemmille ihmisille ei tubettaja kerro välttämättä mitään, mutta he tekevät videoita nettiin. He saattavat esimerkiksi kertoa päivittäin omasta elämästään faneilleen videoiden välityksellä. Hauska piirre, nuoret samaistuvat heihin ja kokevat tubettajat idoleikseen, kertoo sisällöntuotantoyritysTanssivien susien (siirryt toiseen palveluun)laumanjohtaja Jimi Heikkinen.

Tubettaja lakko eli Eric Savolainen puhelimen ruudulla
Lakolla on jo yli 300 000 tilaajaa YouTubessa.Pauliina Tolvanen / Yle

Kajaaniin TubeTourille saapuvat Lakko (siirryt toiseen palveluun), Annika (siirryt toiseen palveluun), Aleksanteri Hakaniemi (siirryt toiseen palveluun), MariieVeronica (siirryt toiseen palveluun) ja Herbalisti (siirryt toiseen palveluun) tekevät YouTubeen aktiivisesti videoita. Tubettajat voi tuottaa esimerkiksi sketsi- tai peli- tai urheilusisältöjä, ja katsojia riittää. Esimerkiksi Lakolla on tilaajia jo reippaasti yli 300 000.

– Se kertoo siitä miten maailma muuttuu. Kymmenen vuotta sitten mentiin katsomaan urheilutapahtumaa, jossa idoli pelaa. Nyt idoleita katsotaan verkon välityksellä ja samalla pystyy kommunikoimaan hänen kanssaan, Heikkinen sanoo.

Jotkut vanhemmat tajuavat, jotkut eivät ollenkaan

MariieVeronicalle eli Veronicalle maakuntiin virtuaalimaailmasta jalkautuminen on merkityksellistä ja tärkeää.

– Suurin osa tubetapahtumista järjestetään Helsingissä, joten ymmärrän, että vanhempien on vaikeaa päästää lapsiaan lähtemään kauas. Itse en ainakaan päästäisi 12-vuotiasta lasta yksin Kajaanista Helsinkiin, Veronica sanoo.

Aina tulee joku uusi juttu. Me tubettajat mennään aallon mukana.

MariieVeronica

Tubettajat ovat kiertueellaan olleet jo esimerkiksi Kuopiossa ja Seinäjoella, ja kiertue huipentuu risteilylaivalle. Veronica kertoo tavanneensa vanhempia kiertueen aikana.

– Ohjelmaan kuuluu myös vanhempien someinfo. On ristiriitaista, että jotkut vanhemmat eivät ollenkaan tajua, kun taas jotkut ovat aivan liekeissä. Kerran juttelin parin äidin kanssa, jotka kertoivat katselleensa videoitani yhdessä lastensa kanssa.

– Muistan ikuisesti, kun kokonaan tatuoitu äiti tuli Tubeconissa pyytämään kanssani yhteiskuvaa, Veronica naurahtaa.

"Haluan saada numeroille kasvot"

Tubettajan kosketuspinta videon katsojiin ovat kommentit ja yksinkertaisesti kanavan tilaajien määrä. Tästä syystä seuraajien tapaaminen kasvotusten on mielekästä.

– Näen vain kommentit ja lukuja. On vaikea saada realistista kuvaa, onko siellä oikeasti seuraajia, jos tuijotan vaan numeroita. Haluan saada numeroille kasvot, ketä siellä oikeasti on, Veronica kertoo.

Oletuksena on, että tubettajia seuraavat suurimmaksi osaksi lapset ja teini-ikäiset, mutta Veronica kumoaa väitteen omalta osaltaan.

– Nuoret käyvät tapahtumissa, mutta suurin osa seuraajistani on 18–25-vuotiaita tyttöjä. Saman ikäisiä kuin minä. He ovat hiljaisia seuraajia, he vain katsovat videoita. He saattavat tulla moikkaamaan festareilla tai baareissa.

Vloggari Mariieveronica
MariieVeronica pyrkii rohkaisemaan nuoria olemaan juuri sellaisia kuin he ovat.Yle

Veronica uskoo, että hänen videoitaan katsotaan esimerkiksi siksi, että nainen rohkaisee nuoria olemaan oma itsensä. Vastikään hän julkaisi videon, jossa hän itki. Omien sanojensa mukaan hänellä oli "paska olo".

– Ei tarvitse olla mallin mitoissa ollakseen hyvä ihminen. Haluan nostaa nuorten itsetuntoa. Haluan olla aito. Ihmisten on silloin helppo samaistua, ja olen saanut paljon hyvää palautetta juuri siitä.

Työtä harrastuspohjalta

Tubettajat tienaavat maailmalla miljoonia euroja. MariieVeronicalla on YouTubessa yli 145 000 tilaajaa.

Kymmenen vuotta sitten mentiin katsomaan urheilutapahtumaa, jossa idoli pelaa.

Jimi Heikkinen

– Kyllä tämä on ammattini. Mutta harrastuspohjalla mennään. En olisi koskaan osannut kuvitella, että tästä tulisi minun työni. Jos tätä tekisi vain rahan takia, niin ei se sitten olisi enää kivaa, Veronica pohtii.

– Minulta on usein kysytty, että mitäs sitten, jos tubettaminen ei enää olekaan siistiä, että jos tulee jotain uutta. Aina tulee joku uusi juttu. Me tubettajat menemme aallon mukana. Esimerkiksi snäppi on seuraava aste. Minua ainakin kiinnostaa kaikki uudet jutut somessa.

Jimi Heikkinen kiteyttää tubettajien suosion yhteen lauseeseen.

– He ovat tavallisia tallaajia, heillä vaan on sanottavaa.