Sisäilmaongelmista kärsivä 800 oppilaan koulu odottaa ratkaisua – "Koska pääsemme täältä pois?"

Lahden Mukkulan koulun oppilaiden vanhemmat ja henkilökunta saivat kuulla koulun vakavista sisäilmaongelmista. Sen sijaan tieto tulevasta jäi uupumaan.

sisäilmaongelmat
Mukkulan koulu.
Mikael Kiskola / Yle

Mukkulan koulun vakavista sisäilmaongelmista tiedotettiin tiistai-iltana vanhempainillassa. Vanhempainyhdistysaktiivi Anu Liukkonen kertoo jääneensä melko risiriitaisiin tunnelmiin tilaisuuden jälkeen.

– Helpotus oli se, että nyt tiedetään, että vikaa on ja sitä on runsaasti. Mutta mahdollinen vuoden odotus ja epätietoisuus siitä, mitä tapahtuu tästä eteenpäin lisäsi huolta.

Suurin huolenaihe on lasten ja koulussa työskentelevien terveys. Liukkonen miettii, kuinka vakavia oireita on odotettavissa, kun väistötiloja joudutaan odottamaan.

– Miksi ei voida toimia jo nyt? Miksi kestää vuoden, ennen kuin saadaan väistötilat tai saadaan lapset terveisiin tiloihin?

Miksi kestää vuoden ennen kuin saadaan väistötilat tai saadaan lapset terveisiin tiloihin?

Anu Liukkonen

Vanhemmat jäivät kaipaamaan myös yksityiskohtaisempaa tietoa siitä, missä luokissa ongelmat ovat.

– Kaikki olisivat halunneet heti tietää, koska pääsemme täältä pois. Jäi tunne, että mistään ei saatu mitään varmaa tietoa ja eivät he osanneet vastata mihinkään kysymykseen.

Toisaalta Liukkonen ymmärtää, että tilanne on uusi eikä kaikkea tietoa ole saatavilla. Mukkula ei ole tosin ainut koulu, jossa ilmenee vakavia sisäilmaongelmia. Eniten Mukkulassa pelätään Launeen koulun kohtaloa, jota pitkitettiin vuosikausia.

– Toinen ääripää on Jalkarannan koulu, jossa on uudet, ihanat tilat. Kunpa meillekin tulisi jotain tällaista.

Väistötilat parakeissa?

Mukkulan päiväkodin johtaja Sirpa Saimovaara on ollut mukana kaupungin sisäilmatyöryhmässä. Hän ei yllättynyt sisäilmaselvityksen tuloksista.

– Surullista, mutta odotettua oli se, että muutto väistötiloihin on edessä.

Saimovaara on kuullut henkilökuntaa oireilusta.

Kaikki olisivat halunneet heti tietää, koska me pääsemme täältä pois.

Anu Liukkonen

– Haitat näkyvät ihmisissä eri tavoin. Jotkut eivät reagoi ollenkaan ja toiset saavat isoja ja vakaviakin oireita. On kiusallista oireilua, hengitystieoireita, iho-oireita, yskää, silmien kutinaa ja ihon kutinaa. Ja sitä on ollut kauan.

Kaupunki pohtii, mihin valtava määrä toimijoita voidaan sijoittaa. Mukkulassa on 800 koululaista ja samassa rakennuksessa toimii myös päiväkoti, kirjasto hammashoitola, terveydenhoitaja sekä Lahden Aterian valmistuskeittiö.

Saimovaara uskoo, että parakkiratkaisu on edessä.

– Olen parakkiruljanssin kerran käynyt. Olen koulun vanhaa kalustoa ja tiedän aika hyvin, mistä on kysymys. Toivon, että lähdetään hallitusti ja sellaisiin tiloihin, missä toiminta voi jatkua. Terveisiin ja puhtaisiin tiloihin.

Uusi yläkoulu Kivimaan ja Mukkulan yläkoululaisille?

Mukkulan koulun sisäilmaongelmat panevat kaupungin pohjoisen alueen palveluverkkosuunnitelman uusiksi. Opetus- ja kasvatusjohtaja Lassi Kilposen mukaan kaupunki pohtii yhtenä vaihtoehtona yhteistä koulua Kivimaan ja Mukkulan yläkoululaisille.

On kiusallista oireilua, hengitystieoireita, iho-oireita, yskää, silmien kutinaa ja ihon kutinaa. Ja sitä on ollut kauan.

Sirpa Saimovaara

– Nyt täytyy rauhassa pohtia, mikä on Kivimaan uuden koulun mitoitus, jos Mukkulan koulua ei pystytä korjaamaan.

Valtuusto on jo hyväksynyt Kivimaan yläkoulun rakentamisen, mutta suunnitelma on vielä alkuvaiheessaan. Kilposen mukaan yhdistetyssä yläkoulussa olisi 500 koululaista. Alakoulu säilyy joka tapauksessa Mukkulassa.

– Se on ainakin selvää, että pienten lasten opetus pysyy Mukkulassa. Alakouluikäisiä on alueella paljon. Monet mukkulalaiset kuitenkin hakeutuvat yläkouluikäisinä erityisluokille keskustan kouluihin, sanoo Kilponen.