Kolin kansallispuisto vasta 25-vuotias – matkailuhistoria jo satoja vuosia vanha

Kolin jyhkeä kansallismaisema ympäristöineen on kansallispuistona yllättävän nuori. Kolin kansallispuisto täyttää huhtikuussa 25 vuotta, kun maamme vanhimmat kansallispuistot ovat jo kuusikymppisiä.

luonto
Lumisia puita, Kolin kalliota, jääpuikkoja.
Tarja Laitinen / Yle

Kolin kansallispuisto täyttää huhtikuussa 25 vuotta. Laki Kolin kansallispuistosta astui voimaan 10.4.1991. Syntymäpäivänä luontokeskus Ukossa on avoimet ovet, ja juhlinnassa kaikuvat muusikko Anttu Koistisen sähkökanteleen sävelet.

Kansallispuisto perustettiin suojelemaan pohjoiskarjalaista vaaraluontoa ja kaskitalouden muokkaamia maisemia ja lajeja. Kaskeamista tehdään yhä vuosittain ja arvokkaita niittyjä niitetään noin kahdentoista hehtaarin alueelta.

Kolin kansallismaisemien matkailun ja suojelun historia juontaa yli sadan vuoden taakse, 1800- ja 1900-lukujen taitteeseen. Metsähallitus kertoo, että selvitysten mukaan Koli oli laskettelurinteineen ja retkeilyreitteineen Suomen suosituin matkailukohde 1930-luvulla. Keskeiset maisemankatselupaikat, Ukko-, Paha- ja Akka-Kolin huiput kuuluivat jo tuolloin suojelun piiriin.

Matkailun vilkastuminen herätti huolen alueen luonnosta, ja tämä synnytti päätöksen Kansallispuiston perustamisesta alueelle. Suomen ensimmäiset kansallispuistot on perustettu vuonna 1956, joten Koli on tässä joukossa nuorukainen.

Viime vuonna Kolilla vieraili 167 000 kävijää, mikä tekee siitä Suomen viidenneksi suosituimman kansallispuiston. Paikallistalouteen kansallispuisto tuotti rahaa 17,7 miljoonaa euroa. Kansallispuistoa hoitavat Metsähallituksen luontopalvelut.