1. yle.fi
  2. Uutiset

Nuorten hyvä kohtelu kaupassa tärkeää: "Siirtyvät muuten nettiin"

Nuoret saavat osakseen kaupassa usein huonoa kohtelua. Se ei houkuta heitä palaamaan ostoksille. He siirtyvät kasvatuspsykologian professori Kirsti Longan mukaan mieluummin nettiin.

kasvatuspsykologia
Kauppakeskus Apajan tyhjät liukuportaat.
Kuopion kauppakeskus Apajassa on yhä runsaasti tyhjää tilaa.Sakari Partanen / Yle

Kauppaan saapuvaa nuorta asiakasta ei välttämättä huomioida mitenkään. Kun perässä saapuu äiti lompakkonsa kanssa, alkaa tapahtua. Stereotypian voi ajatella koskevan sekä myyjiä että nuoria.

– Melkein joka ryhmästä löytyy stereotypioita. Yleinen ajatus kaupassa on, että hyvä asiakas on keski-ikäinen, siististi pukeutunut ja hänellä voi olla vähän hyvinvointivatsaa. Tosiasia on, että ihmisen ostopotentiaalia ei voi päätellä hänen ulkonäöstään, kertoo kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka.

Hän uskoo, että myyjän käsitykseen asiakkaasta vaikuttaa aiempi kokemus. Esimerkiksi huonosti käyttäytyvä yksittäinen nuorisojoukko pilaa herkästi koko nuorison maineen.

– Huono käytös jää helposti mieleen. Asiakaspalvelussa pitää kuitenkin nollata tilanne ja kohdella seuraavaa asiakasta yksilönä, ei ryhmän jäsenenä.

Nuoria ei kannata vieraannuttaa

Kaupan tulevaisuuden kannalta nuorison huomioon ottaminen voi olla elintärkeää.

– Heitä ei kannata vieraannuttaa. Nuoret käyttävät jo nyt eniten verkkopalveluita. Jos haluaa pitää kaupan pystyssä, pitää satsata nuoriin, Kirsti Lonka toteaa.

Lue seuraavaksi