Suomimuoti kulkee oma tahtiaan

Uutiset maailmalta kertovat, että monet vaatevalmistajat ovat ryhtyneet vähentämään välikausimallistojen esittelyä. Mallisto esitellään nyt vain kaksi kertaa vuodessa ja vaatteet tulevat myyntiin heti. Suomalainen muotiammattilainen sanoo, että täällä rytmi on osin erilainen.

ilmiöt
Muotivaatteita mallinuken päällä
Riina Kasurinen/Yle

Toimitusjohtaja Anna-Kaisa Auvinen Suomen Tekstiili & Muoti-yhdistyksestä sanoo, että suomalaisessa muotimaailmassa rytmi on jonkin verran hitaampi kuin muun maailman fast-fashionissa. Hän arvioi, että myös maamme neljä vuodenaikaa saattavat vaikuttaa.

– Meillä se tulee juuri tästä, että valmistajilla saattaa olla edelleen kevät-kesä ja syys-talvimallistot.

Auvisen mukaan vaatteita tuodaan myymälöihin ja myyntiin pikkuhiljaa.

– Syksyllä aloitetaan tuomalla myyntiin syksyisemmät vaatteet ja siitä mennään talvea kohti paksumpiin materiaaleihin.

Suomessa näyttää pikkujoulun tienoo olevan sellainen, jolloin tuodaan mekot ja juhlavaatteet myyntiin. Pikkujoulumekkoja ei ehkä myydä elo-syyskuussa, vaan ne kuuluvat samaan syys-talvimallistoon, sanoo Auvinen

– On vanha toimintatapa, että esitellään hyvissä ajoin. Nyt helmikuulla esitellään tämän vuoden syksyn mallistot. Ja kun kuluttaja sen näkee, niin herää kiinnostus, mitä syksyllä on kaupoissa ostettavissa.

Tiedon tarjoaminen ennakkoon liittyy sosiaaliseen mediaan ja brandien rakentamiseen.

– Kerrotan Instagramissa ja erilaisissa välineissä ja näytetään kuvia ja kerrotaan siitä, mitä on tulossa. Se herättää kuluttajan kiinnostuksen.

Mallistot on esitelty, myynti alkaa

Varsinaisesti syksyn tuotteiden myyminen jälleenmyyjille alkaa, kun mallistot on esitelty. Sen jälkeen tehdään päätökset tuotteiden valmistusmääristä.

– Vielä ainakin toistaiseksi oma haasteensa on se, että kestää oman aikansa, ennen kuin tuote tule myymälään. Jossain tilanteessa suunnitellaan kankaat, sitten valmistetaan kangas ja sen jälkeen päästään tekemään itse vaatetta. Valmistuksessa ja suunnittelussa on mukana monta erilaista prosessia.

Toisaalta nykyään kauppoihin tulee tuotteita myyntiin myös pitkin vuotta.

– Osittain kuluttajat haluavat sitä, ja osa on tottunut siihen, että aina tulee vähän jotain uutta. Jossain brandissa ja jossain kaupassa se tarkoittaa tuotetta kerran viikossa. Jossain tuodaan mallistoon uusia tuotteita kerran kuussa tai joka toinen kuukausi.

Tällä tavalla pidetään yllä brandin ja tuotteen kiinnostavuutta, sanoo Auvinen, jonka mukaan kuluttajat käyvät valmistajien verkkosivuilla katsomassa, onko tullut joitakin uusia tuotteita.