1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Pyhtään omatoimikirjasto pysyy kaikille avoimena myös iltaisin – ikärajaa ei tule

Pyhtään kirjastoon ehdotettiin 16 vuoden ikärajaa omatoimiaikana, koska nuorten huomattiin iltaisin rellestävän ja käyttäytyvän huonosti kirjaston tiloissa. Kunnan päättäjien mielestä ikärajaa ei tarvita.

Kotimaan uutiset
Kirjapino naisen kädessä kirjastossa.
Yle / Petri Aaltonen

Pyhtään kirjasto pysyy kaikille avoimena myös iltaisin. Kunnan opetus- ja nuorisolautakunta on päättänyt, että omatoimikirjastolle ehdotetusta 16 vuoden ikärajasta luovutaan.

Sen sijaan kirjasto on jatkossa auki joka päivä aamuseitsemästä iltakahdeksaan. Virka-aikaan paikalla on kirjaston henkilökuntaa, aamuisin ja iltaisin kirjastoon pääsee omatoimisesti.

– Lautakunta uskoo, että ongelmat voidaan ratkoa tapauskohtaisesti keskustelemalla, lautakunnan esittelijä, rehtori Sari Hakulinen sanoo.

Ikärajaa ehdotettiin, koska nuorten huomattiin käyttäytyvän kirjastossa huonosti ilta-aikaan. Pyhtään omatoimikirjasto on ollut joulukuusta asti ilta-aikaan suljettuna.

– Jos häiriöt jatkuvat ja touhu menee mahdottomaksi, niin ikärajasta voidaan keskustella uudelleen, Hakulinen sanoo.

Ikärajoja on käytössä omatoimikirjastoissa eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Lohjalla helmikuun alussa avattu omatoimikirjasto on ottanut käyttöön 13 vuoden ikärajan. Sitä nuoremmat voivat asioida kirjastossa omatoimiaikana vanhemman seurassa. Oulussa useimmissa kirjastoissa noudatetaan omatoimiaikana 16 vuoden ikärajaa.

Lue seuraavaksi