Sukanvarresta osakesalkkuun – Senioreiden sijoituskurssilla runsas osanotto

Senioreiden liikkumista sijoitusmarkkinoilla on tutkittu tasaiseen tahtiin. Pitkittynyt lama on näkynyt selvästi epävarmuutena muun muassa pörssi- ja rahoitussijoituksissa ja säästöt on pidetty mieluummin turvassa pankkien säästötileillä.

kurssit
Rahaa salkussa
Yle

Hämeenlinnassa järjestetty Sijoita varovaisesti -kurssi keräsi runsaan osallistujamäärän uteliaita ikäihmisiä. Yhteistä tälle ryhmälle on se, että jokainen hakee lisäoppia talousmaailman kiemuroihin.

Osa kurssilaisista ei ole koskaan sijoittanut mihinkään, kun taas osa on sijoittanut erilaisiin kohteisiin jo vuosikymmeniä. Kurssin osallistujamäärä yllätti myös kurssin vetäjän Suomen Sijoittajaopastus Oy:n Tapio Haaviston.

Tapio Haavisto vetää sijoituskerhoa
Tapio Haavisto kertoo, että sijoituskerhosta haetaan lisäoppia talousmaailman kiemuroihin.Mikko Moilanen / Yle

– Ilmoittautuneiden lisäksi jopa itse opetusneuvos tuli seuraamaan opetusta, Haavisto naurahtaa.

Tapio Haavisto on muutamaan otteeseen pitänyt Vanajaveden opistossa sijoittamiseen liittyviä kursseja, jotka ovat olleet kohtalaisen suosittuja. Näillä kursseilla ei senioreiden osallistujamäärä ole ollut kovin suuri.

– Todellinen ”senioriryntäys” kurssille koettiin vasta sitten, kun viidakkorumpu lähti kumisemaan, että pidin tällaista ilmaista sijoituskerhoa, Haavisto kertoo.

Sijoituskerho on hyvää aivojumppaa

Monella seniorikansalaisella on asuntolainat maksettuna, kesämökit hankittu, eikä päivittäiseen kulutukseen mene paljoa rahaa. Osalla on jäänyt rahaa säästötileille ns. makaamaan ja se halutaan nyt laittaa kiertämään.

– Kyllä osalla eläkeläisistä on aivan selvästi sellainen tilanne, että omia rahatarpeita ei enää ole. Monet pohtivat sitä, miten voisi esimerkiksi sijoittaa lastenlasten puolesta, Suomen Sijoittajaopastus Oy:n Tapio Haavisto kertoo.

Monet pohtivat sitä, miten voisi esimerkiksi sijoittaa lastenlasten puolesta.

Tapio Haavisto

Vaikka Sijoita varovaisesti -kurssilla on tarkoitus löytää keinoja päästä sisään talousmaailmaan, niin osa kurssilaisista on mukana pelkästään oppimisen ilosta.

– Se on melkeinpä tärkein syy osallistua kurssille. Tämän parempaa aivovoimistelua ei ole olemassakaan. Itse kun olen jo pitkälle yli 70-vuotias, niin koen, että tämä on hyvä tapa roikkua kiinni elämässä ja pitää valoa päällä tuolla yläkerrassa, Haavisto nauraa.

Kurssilla oppii ymmärtämään sijoituskieltä

Hämeenlinnalainen Raikko Salo on sijoittanut pieniä summia vuosien ajan erilaisiin kohteisiin. Tutuksi ovat tulleet osake- jarahoitusmarkkinat ja kiinteistöt. Salo lähti Hämeen kesäyliopiston järjestämälle kurssille hakemaan lisäoppia sijoitusmarkkinoille.

Sijoita varovaisesti kurssilaisia
Sijoita varovaisesti -kurssilla oppii ymmärtämään pankkien käyttämää kieltä.Mikko Moilanen / Yle

– Vaikka olen vuosien ajan harrastanut enemmän tai vähemmän vakavasti sijoittamista, niin silti pankkien käyttämää kielitä on vaikeaa ymmärtää. Välillä tuntuu, että en edes tiedä mistä minulle puhutaan, kun pankeista soitetaan sijoitusasioissa. Kerran luotin pankin asiantuntijan neuvoihin ja sain jumalattomasti takkiin, Salo kertoo.

– Täällä olen saanut siihen apua, vaikka luennoitsija meneekin aikamoista vauhtia eteenpäin. Kyllä tästä on jäänyt positiivinen fiilis, Raikko Salo jatkaa.