EKP:ltä odotetaan lisää elvytystä euroalueelle

Euroopan keskuspankin odotetaan kertovan tänään lisäelvytystoimista euroalueen talouskasvun vahvistamiseksi. Alkuvuosi on ollut euroalueella pettymys. Talouskasvu on laahannut ja hintakehitys on ollut alamäessä. Euroopan pörsseissä päätöksiä käynnistyttiin odottamaan nollan tuntumassa suuntaa hakien.

talous
Euroopan keskuspankki.
Euroopan keskuspankki.Fank Rumpenhorst / EPA

– Markkinoilla uskotaan yleisesti, että elvytystoimia lisätään vähän joka rintamalla, sanoo ekonomisti Tuuli Koivu Nordeasta.

EKP:n talletuskoron, joka on jo nyt miinuksella, odotetaan painuvan entistä enemmän pakkaselle. Tavoitteena on, että liikepankit eivät makuuttaisi ylimääräisiä varojaan keskuspankissa vaan lainaisivat ne edulliseen hintaan taloutta vauhdittaviin investointeihin ja kohteisiin kotitalouksille ja yrityksille.

Nyt korko on miinuksella 0,3 prosenttia ja sen uskotaan kasvavan 0,4 prosenttiin.

Markkinat odottavat EKP:n tekevän myös lisää rahaa eli kasvattavan velkakirjojen massiivista osto-ohjelmaa 60 miljardista eurosta kuukaudessa 70 miljardiin euroon. Ohjelma koostuu velkapapereiden ja joukkolainojen ostoista.

Ohjelman tavoitteena on työntää talous kasvuun ja hinnat vajaan kahden prosentin nousuun, mutta siitä tavoitteesta EKP on yhä kaukana. Helmikuussa euroalueen hintakehitys hupsahti taas 0,2 prosenttia miinuksen puolelle.

– On myös mahdollista, että höllennyksiä on tulossa velkakirjojen ostoon. Esimerkiksi Saksan valtion velkakirjat ovat nykysäännöillä loppumassa markkinoilta, Koivu arvioi.

– Talletuskorkojen lasku syvemmälle miinukselle voi myös aiheuttaa kasvavaa haittaa pankeille. On mahdollista, että osaa pankkien ylimääräisistä varannoista kohdellaan edullisemmin.

Kiina murheena myös euroalueella

Tehoja EKP:n aiemmilta toimilta on vienyt maailmantalouden heikko kehitys, joka on myös laskenut öljyn hintaa. Tämä on osaltaan painanut euroalueen inflaation yhä kauemmas EKP:n tavoitteesta.

Kiinan epävarma kehitys on puolestaan lisännyt heiluntaa kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla ja myös pörsseissä.

Suomelle kevyt rahapolitiikka sopii nyt mainiosti.

– Investoinnit ovat silti lähteneet liikkeelle nihkeästi. Toisaalta jopa Saksassa investoinnit laahaavat eikä vauhti ole ollut Yhdysvalloissakaan kummoista, Koivu arvioi.

Jos EKP:n tämänpäiväiset ratkaisut eivät markkinoita tyydytä, niin edessä on ainakin pörsseissä kurssilasku. Niin kävi viimeksi joulukuussa, kun EKP kevennystoimet olivat pettymys.