Pohjoisen taiteilijan on päästävä esiin etelässä löytääkseen ostajia

Pienissä kaupungeissa ostavaa yleisöä on vähän, joten taiteilijoiden on saatava teokset esiin pääkaupunkiseudulla, missä yleisöä on enemmän, sanoo torniolainen taiteilija. Isot yhteisnäyttelyt kuten lauantaina alkava Taidemaalariliiton teosvälitys ovat yksi keino löytää uutta yleisöä.

kulttuuri
Taiteilija Sanna Haimila teostensa äärellä
Laura Valta / Yle

Sanna Haimilan ateljee pursuilee pieniä ja suuria maalauksia. Suurimmat ovat isompia kuin tekijänsä, ja sellaisilla täyttää nopeasti studion seinätilat.

Myymällä teoksia tilaa tulisi toki lisää, mutta aivan helppoa se ei ole. Taiteilijan on oltava aktiivinen, jotta taide ylipäänsä löytää ostajansa.

Haimilalla on parhaillaan teoksia esillä Suomen suurimmassa kuvataidetapahtumassa, Taidemaalariliiton teosvälityksessä Helsingin Kaapelitehtaalla. Näkyvyys kasvukeskuksessa on tarpeen, sillä taidetta ostava yleisö on pohjoisessa harvassa.

– Se on mahdollisuus tuoda esille omia töitään suurelle yleisölle vähin kustannuksin. Vaikkei yhtään teosta menisi kaupaksi, voi ikään kuin jättää käyntikorttinsa sinne, Haimila sanoo.

Haluttua hintaa on usein vaikea saada

Kun olen sanonut hinnan, on kauhistuttu ja sanottu, että ei niin paljon voi maksaa. Se on tuntunut vähän pahalta.

Sanna Haimila

Vaikka ostajia löytyisikin, taideteoksen hinta voi toisinaan muodostua kaupan esteeksi.

– Joskus on ateljeelle tullut ostajia katsomaan taideteoksia ja kun olen sanonut hinnan, on kauhistuttu ja sanottu, että ei niin paljon voi maksaa. Se on tuntunut vähän pahalta, Haimila harmittelee.

Ei ole aivan helppoa hinnoitella taidetta, jonka tekemiseen on kulunut lukemattomia tunteja. Hinnan pitäisi olla korvaus taiteilijan tekemästä työstä, mutta toisaalta olla kohtuullinen ostajalle.

– Ne ovat sitten neuvottelukysymyksiä. Nykyään on paljon osamaksusopimuksiakin, että ei se siitä hinnasta jää kiinni, Haimila toteaa.

Myyminen ei ole pääasia

Jotta ostajan löytää, ei auta jäädä odottelemaan, että oven taakse tullaan rahatukun kanssa. On oltava esillä taidenäyttelyissä ja osattava kaupata omaa taidettaan.

– Itseni pitäisi enemmän käyttää sosiaalista mediaa, sitäkin kautta saisi teoksiaan esille. Olen ehkä vähän huono myymään omaa taidettani, kun kuitenkin pääasia ovat ne teokset ja tekeminen.

Toisaalta taiteilija ei tee taidetta myyntiä varten, vaan ensisijaisesti itsensä vuoksi, Haimila sanoo. Hän tekee tällä hetkellä suuria maalauksia, vaikka niitä on huomattavasti vaikeampi myydä kuin pieniä.

– Toki palkkio tehdystä työstä kelpaa, mutta sen takia hommaa ei tee.