Mediatalo Esalle uusi toimitusjohtaja Suomen Terveystalosta

KTM Jaakko Lintunen on valittu mediatalo Esan uudeksi toimitusjohtajaksi. Nykyinen toimitusjohtaja jää eläkkeelle kesäkuussa.

talous
Mies lukee Etelä-Suomen Sanomia.
Yle

Mediatalo Esa on valinnut uudeksi toimitusjohtajaksi kauppatieteiden maisteri Jaakko Lintusen. Lintunen aloittaa tehtävässään kesäkuun alussa.

45-vuotias Lintunen on toiminut markkinointiviestinnän suunnittelu- ja johtotehtävissä media- ja mainostoimistoissa sekä erilaisissa kaupallisissa johtotehtävissä Alma Mediassa kuten Alma Aluemedian kaupallisena johtajana vuonna 2012-2014.

Lintunen siirtyy Mediatalo Esan palvelukseen Suomen Terveystalon yksikönjohtajan tehtävistä Tampereelta, jossa hän on asunut viimeiset yhdeksän vuotta.

Lintusen mukaan mediatoimiala ei ole helpoimmasta päästä. Ykkösasiana hän pitää sisältöä.

– Sisällön täytyy olla niin kiinnostavaa, että ihmiset ovat valmiita siitä maksamaan, sanoo Lintunen.

Hän uskoo, että perinteisellä sanomalehdellä riittää lukijoita vielä pitkään.

– Sanomalehti on paras käyttöliittymä monille kaikista digipalveluista huolimatta, hän sanoo.

Sanomalehti on paras käyttöliittymä monille kaikista digipalveluista huolimatta

Jaakko Lintunen

Lintunen uskoo myös, että sanomalehti on yhä tehokas mediamainonnan väline.

Vastuunvaihto nykyiseltä, eläkkeelle jäävältä toimitusjohtaja Jukka Ottelalta Jaakko Lintuselle tehdään yhteistyössä kesäkuun aikana.

Mediatalo Esa julkaisee muun muassa Etelä-Suomen Sanomia, Itä-Hämettä ja kaupunkilehti Uutta Lahtea.