Ketterän finaaliottelun ennakkoliput revittiin käsistä

Ennakkoliput Imatralla pelattavaan jääkiekon Suomi-sarjan finaaliotteluun myytiin loppuun tunnissa. Sadat Ketterä-fanit jäivät ilman lippuja.

Suomi-sarja
Katsojia Imatran jäähallissa
Yle Vesa Winberg

Ennakkoliput Imatralla pelattavaan jääkiekon Suomi-sarjan finaaliotteluun myytiin tunnissa. Liput suorastaan revittiin käsistä.

– Ketterän toimiston ulkopuolelle alkoi muodostua jonoa jo kaksi tuntia ennen lipunmyynnin aloittamista, kertoo Ketterän toiminnanjohtaja Tomi Sillanvuo.

Sadat Ketterä-fanit jäivät ilman lippuja, sillä kaikkia Suomi-sarjan finaaliottelun lippuja ei laitettu ennakkomyyntiin.Lippuja on saatavilla vielä ennen ottelua.

– Lipunmyynti jatkuu lauantaina kello 15:ltä eli tuntia ennen ottelun alkua jäähalilla. Jätimme myyntiin useita satoja lippuja, kertoo Sillanvuo.

Hän kehottaa lipunostajia saapumaan ajoissa paikalle.

Katsomo täyttyy viimeistä paikkaa myöten

Imatralla tullaan lauantaina tekemään kauan odotettu yleisöennätys eli jäähalli täyttyy viimeistä paikkaa myöten.

Sillanvuo lupaa, että ilman lippua jääneetkin tulevat näkemään ottelun tavalla tai toisella.

Jääkiekon Suomi-sarjaa pelaava Imatran Ketterä kohtaa lauantaina kotihallissaan Iisalmen Peli-Karhut. Mikäli Ketterä voittaa, se nousee suoraan Mestikseen.